Syötävää maisemasuunnittelua kaupunkitilassa

Australian parlamettitalon potrettigalleriassa törmäsin turistina muotokuvaan, jonka viereen kiinnitettyyn kylttiin oli kirjoitettu kuvaus palkitusta ja menestyneestä, ekologiseen suunnitteluun erikoistuneesta maisema-arkkitehdistä, joka oli tullut kuuluisaksi syötävää maisemasuunnittelua käsittelevästä artikkelistaan. Kotiin päästyäni päätin kaivaa artikkelin esille, ja nyt olen siitä suomentanut pätkittäin noin puolet luettavaksenne:

Käännetty Joshua Zeunertin artikkelista ”Eating the Landscape; Aesthetic Foodscape Design And Its Role In Australian Landscape Architecture”.

”Tämä artikkeli kannattaa huomion siirtämistä Esteettiseen Syötävään Maisemasuunnitteluun (tästä eteenpäin ESM), käytäntöön, joka yhdistää syötävien kasvien tuottavat sadot ja maisema-arkkitehtuurin tilasuunnittelukäytännöt. Hyödyntämällä syötäviä kasvilajeja ja luomalla esteettisiä maisemia käyttäjiensä iloksi julkisessa ja kaupunkitilassa, ESM:llä voi olla tärkeä rooli siirtää kulttuurimme tietoisuutta ruoantuotannon käytännöistä resilientimmän ja paikallisen ruokajärjestelmän suuntaan, mikä on oleellista energialaskeutumisen tulevaisuudessa (Holmgren 2009 s. 14, Kunstler 2005, Heinberg 2004, Heinberg 2007, Hopkins 2008, Heinberg & Lerch 2010). ESM pyrkii täydentämään olemassaolevia kaupunkimaatalouden liikkeitä jotka yrittävät perustaa ruoantuotantoa kaupungeissa. Laajentamalla fokusta julkisen tilan suunnittelukontekstiin, joka on laajalti jäänyt tutkimatta, ESM tähtää mahdollistamaan syötävien maisemien julkisen näkyvyyden sopivissa kaupunkiympäristöjen kohteissa.

Nordahl väittää, että ”Maisema-arkkitehdit julkisten tilojemme suunnittelijoiden roolissa ovat osoittaneet kykynsä kasvien käytöstä mukavuuden, ylläpidon, estetiikan ja muiden sosioekologisten tekijöiden huomioonottamisessa. Ruoan lisääminen tähän listaan istuu myös hyvin heidän työsarkaansa.” (Nordahl,2009, s.8)

Suunnittelun suhteen ESM keskittyy tuottamaan erittäin laadukkaita visuaalisia, esteettisiä ja kokemuksellisia tuotoksia, jotka mahdollistavat syötävien maisemien selkeän sosiaalisen näkyvyyden kaikissa kaupunkiympäristöjen asiayhteyksissä. ESM kutsuu maisema-arkkitehtejä luotaamaan syötävien lajien mahdollisuuksia suunnittelussa. ESM:n esteettinen agenda haastaa nykyiset syötäviin kasveihin liittyvät sadon maksimointiin ja panosten minimointiin keskittyvät maatalouden ja puutarhanhoidon lähestymistavat.

Suunnittelun käyttämisellä syötävien lajien esiintuomiseen on potentiaalia lisätä ruoantuotantoon liittyvää tietoisuutta, ymmärrystä, arvostusta ja taitoja. Vuonna 1920 maisema-arkkitehti Jens Jensen lausui: ”Mielestäni kaupungilla pitäisi olla vihannesten ja hedelmien viljelyyn käytettäviä maa-alueita, joilla kansalaiset voivat nähdä ja ymmärtää, että heidän todellinen olemassaolonsa tulee Äiti Maasta, ja että kauppias tai kaupustelija on vain sen toimitustapa.” [23] ESM:llä on potetiaalia luoda yhteys tuoreen, paikallisen ja luonnonmukaisesti tuotetun ruoan kysyntään erittäin näkyvillä julkisilla paikoilla. Tätä argumenttia vahvistaa Gobster, joka esittää, että ihmiset välittävät ja toimivat tarkoituksella ihmiskokemuksen mittakaavassa tapahtuvien ilmiöiden puitteissa, niin sanoen ”havaittavalla kentällä”. (Gobster et al. 2007)

ESM tuo yhteen yhteisöviljelyn, koulupuutarhojen, keittiöpuutarhojen, sissiviljelyn ja permakulttuurin tapaisten kaupunkiviljelyn muotojen tavoitteet ja käytännöt, yhdessä maisema-arkkitehtuurin rakenteellisten ja esteettisten periaatteiden kanssa. Samalla kun nämä liikkeet ovat jo vakiintuneet Australiassa, yleisellä tasolla ne ovat pysyneet julkisen tilan ja yhteiskunnan reunoilla, ja kokeneet vain vähäistä kasvua tai vaikuttavuutta Australian kaupungistuneessa yhteiskunnassa, julkisella sektorilla ja kaupunkitilassa. Kaupunkiviljelyn liikkeet tyytyvät usein hylättyihin tai laiminlyötyihin julkisiin paikkoihin tai yksityisiin tiloihin ja takapihoihin, ja niiltä puuttuu usein sosiaalista näkyvyyttä. Niiden tyypillisiä esteettisiä saavutuksia (kuva 5) pidetään ja sivuutetaan usein sotkuisina ja sopimattomina näkyvien kaupunkitilojen korkeisiin visuaalisiin vaatimuksiin nähden. Walker on tästä yhtä mieltä ja ehdottaa, että ”niillä on tapana unohtaa puutarhan muut roolit – taianomainen tunnelma, kulttuurillinen merkitys, sekä hengellisen ulottuvuuden rooli maisemassa” 24

ESM:llä on useita avaintavoitteita:

1. Näkyvällä ja suoralla tavalla puuttua urbaaniin irtautumiseen ruoan kasvatuksesta.

2. Auttaa kohottamaan tietoisuutta ruoantuotannosta ja vastapainoksi lisätä kiinnostusta kotimaista ja globaalia ruokajärjestelmää kohtaan sekä sen edistämistä.

3. Luoda syötäviä maisemia erittäin näkyville julkisille paikoilla.

4. Rohkaista osallistumista ruoan kasvatukseen ja jakamiseen.

5. Sisällyttää syötävät kasvilajit maisema-arkkitehtien ja suunnittelijoiden käyttämien kasvien perusvalikoimaan.

6. Rohkaista maisema-arkkitehtuurin harjoituksessa syötävillä kasveilla suunnittelua ja tilallista tutkiskelua.

7. Luoda esteettisiä, syötäviä ja julkisia tiloja, jotka ilahduttavat käyttäjiään.

JULKISEN TILAN AKTIVOINTI

ESM:llä on potentiaalia aktivoida julkista tilaa ja olla luomassa uutta kaupunki-ilmapiiriä, jossa osallistuminen julkiseen tilaan nähdään mahdollisuutena. Kyky osallistua julkisen tilan toimintaan ilman kaupuallista agendaa (kuten ostoksilla käyntiä) on perustavanlaatuisen tärkeää yhteiskunnalle, jonka on vähennettävä sen kulutusriippuvuuttaan ja lievittää ”kaiken hiupun” vaikutuksia (Heinberg 2007), ilmastonmuutosta (Flannery 2005, Downton 2009) ja maan kantokyvyn ylitystä (Catton 1980).

Alon-Mozes väittää, että ”maanviljelykäytännön tuominen näihin puutarhoihin on sekä nykykäytäntöjen kritiikkiä että sille vaihtoehtoista strategiaa”. [26] ESM vaatii jatkuvaa sosiaalista osallistumista, sillä menestyäkseen syötävät kasvit vaativat säännöllisempiä panostuksia ja hoitoa. Näin ollen ESM tarjoaa mahdollisuuden aktivoida julkista tilaa lisääntyneen sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta. Tämä sallii myös sosiaalisen pääoman [27] rakentamisen mahdollisesti monimuotoisten ikä- ja kulttuuriryhmien kesken, mahdollistaen tiedon, taitojen ja kokemusten jakamisen terveellisessä ja piristävässä julkisessa ympäristössä ruoan kasvattamisen puitteissa.

Kun omaksumme vaihtelevan ruokavaihtoehtojen valikoiman, on maisema-arkkitehtien avoimen kaupunkitilan pääsuunnittelijoiden roolissa teroitettava myös maatalousymmärrystään. Maisema-arkkitehtikonkarit ovat opetelleet ulkoa satoja puita, pensaita ja maanpeittokasveja – niin latinankielisillä kuin yleisnimilläänkin. Valtaosa heidän kasvititoudestaan on kuitenkin epäsuhtaisesti keskittynyt koristekasveihin.

Nykyisin syötävät maisemat ovat markkinarako niille muutamille maisemasuunnittelijoille, jotka siihen tahtovat tarttua. Tulevaisuudessa ei kyse tule olemaan kuitenkaan pelkästään pienestä raosta. Maisema-arkkitehtien täytyy taitaa niin koriste- kuin syötävätkin kasvit sekä niiden istutus yhdistelminä, jotka paitsi luovat kauniita integroidun (tuholais)torjunnan periaatteita toteuttavia kokonaisuuksia, myös ovat hyödyllisiä ja tuovat iloa, mukavuutta ja helpotusta julkisen tilan käyttäjille. (Nordahl 2009, s. 29)

Kuten Nordahl ehdottaa, maisema-arkkitehtien on opittava syötäviin lajeihin liittyvät ominaisuudet vuodenkierron mittaan voidakseen varmistaa, että ruokamaisemat täyttävät esteettiset vaatimukset vuoden ympäri. Tämä ilmiö on arkipäivää kukkapenkeissä esimerkiksi petunioilla, joihin törmää päivittäin australialaisissa kylissä ja kaupungeissa, ja joita usein hoidetaan julkisen tahon toimesta. Syötävien lajien ymmärtämiseen voi myös liittää yhteistyötä puutarha-alan asiantuntijoiden kanssa, jotta voidaan varmistaa, että niin asiakkaan kuin alueen asukkaidenkin odotukset täyttyvät vuodenaikojen vaihteluun liittyvien siirtymäjaksojen ja mahdollisten kesantovaiheiden aikana.

Huolimatta syötävien kasvilajien piirteistä estetiikkakomponentti vaatii, että ruokamaisemat ovat kiinnostavia ja suoriutuvat tilassa menestyksekkäästi omasta ansiostaan, syötäviin kasveihin katsomatta. Tämä tarkoittaa, että yleisen muodon ja rakenteen, tilaominaisuuksien, yksityiskohtien sekä materiaalivalintojen tulisi olla huoliellisesti harkittuja ja toteutettuja.

ESM:n yhteydessä voi ilmetä sato”pakkomielteen” haasteita, joka on yleistä niille, jotka omaavat tietoa syötävistä lajeista ja jotka saattavat hoitaa niitä. Uudelleenistutus ensimmäisen kylvön jälkeen (esim. yksivuotisilla vihanneksilla) tapahtuu todennäköisesti ilman maisema-arkkitehdin kehoitusta. Tämä on yleinen skenaario suunnittelutyössä, eikä liity ainoastaan ESM:n. ESM:ssä mukana olevien mielekkään osallistamisen tärkeys voi mahdollistaa menestyksekkäämmän suunnittelun aikeiden kommunikoinnin. Sopivanlaisen hoito-ohjekirjan tehokas kommunikointi voi myös avustaa suunnitteluagendan jatkuvassa toteutumisessa. Tosin käytännönläheisempi ”hands-on”-agenda voi osoittautua tehokkaammaksi strategiaksi.

Menestyäkseen ESM voi myös vaatia, että maisema-arkkitehti päästää irti suunnitelman hallinnasta ja omistajuudesta ”suuremman hyvän” nimissä, mikäli projektista tulee yhteisömenestys. Suunnittelukontrollista irti päästäminen sopimuksen päättymisen yhteydessä on väistämätön osa prosessia useimmissa alan projekteissa.

Samoin kuin silloin, kun aloimme ymmärtää kosteikkojen suurenmoisen ekologisen arvon ja niille rakentamisen kynnystä korotettiin, on meidän tunnustettava maatalousmaan arvo kansalliselle turvallisuudellemme ja vaatia kiinteistörakennuttajilta ”ruokajärjestelmän vaikutuslausuntoja” ennen rakentamisen aloitusta. Meidän tulisi myös luoda vero sekä kaavoituskannustimia rakentajille maatalousmaan sisällyttämisestä (kuten nykyisin tehdään ”avoimille tiloille”) heidän kaavoitussuunnitelmissaan; kaikilla golf-kenttiä ympäröivillä tonteilla voisi tulevaisuudessa olla keskellään monimuotoisia maatiloja. (Pollan, 2008)

RISKEIHIN LIITTYVÄT HAASTEET

ESM:n liittyvät ohjelmat, käytännöt, rahoitusstrategiat ja hoitotoimenpiteet – oli tila sitte aidosti julkista tai osittain julkista – ovat vaikeita toteuttaa ja ylläpitää ilman paikallisten viranomaisten tukea. ESM:n käyttöönottolle on lukuisia rajoitteita, joista useimmat perustuvat vääristyneisiin käsityksiin riskeistä ja olosuhteista. Tiivistettynä näitä rajoitteita ovat usein hoitotaakka, sadon ilman/maaperän saastumiseen liittyvät riskit, sadon varastelu ja vandalismi, sadon sotkuisuus jalkakäytävillä sekä sen aiheuttama liukastumisvaara sekä lakisääteiset vastuukysymykset.

Vaikka nämä huolenaiheet ovat perusteltuja, kaikiin suunnittelun paradigmoihin liittyy ominaisuuksia, riskejä ja hoitotoimenpiteitä – niiden hallinta on kiinni tutkimuksesta, ennakoinnista ja ESM:n erityisiin ominaisuuksiin sopeutumisesta. Yleisesti ottaen koristeellisten eksoottisten kasvien hoitotoimenpiteet ovat vain vähäisesti erilaisia syötäviin lajeihin nähden.

Syötävät lajit vaativat ymmärrystä siitä milloin leikata, milloin lannoittaa, milloin pölyttää ja milloin korjata satoa kuin myös yksivuotisten vihannesten ja yrttien ominaisuuksista, ja köynnösten ja hedelmäpuiden vanhenemisesta. ESM tuo esiin hyödyn, jossa paikallisväestö voi ottaa osaa hoitotoimiin sadonkorjuuseen liittyvän hyödyn vuoksi, joka puolestaan vähentää kaupungin tai kunnan taakkaa. Ihannetilanteessa hedelmien putoilun (ja siitä seuraava liukastumisvaaran) pitäisi olla minimaalinen asianosaisten ja paikallisten tekemän keräilyn ansiosta, tai opportunistisen väestön harrastaman keräilyn, poimimisen ja ”freeganismin” johdosta.

Paikallisten vastaanottavaisuutta ESM:ää kohtaan ei voi aliarvoida. Esimerkiksi USA:ssa alkunsa saanut Fallen Fruit-ryhmä alkoi tehdä karttoja paikoista, jotka sopivat syötävien lajien keräilyyn (kuva 10). *Huom. esim. Helsingissä samaa asiaa toimittaa Satokartta.net-sivusto). Tuoreiden hedelmien ja vihannesten kustannuksia sekä niiden tuotantomenetelmien kyseenalaista luonnetta voidaan lieventää ESM:n kautta tuotetun ”ilmaisen” julkisen sadon saatavuuden kautta. ESM voi auttaa väestön ruoan turvallisuuteen liittyvien huolien huojentamisessa sekä täyttää terveellisen ja luonnonmukaisen ruoan kaipuun sallimalla tuotteiden kasvattamisen suoran kontrollin ja valvonnan.

ESM:ään sopivan väestöjakauman ja sosiaalisten kontekstien selvittäminen vaatii lisätutkimusta, mutt joka tapauksessa ESM:ää tulisi ehdottaa ja kohdentaa sopiville alueille ja maankäyttöskenaarioihin joissa on mahdollisesti yleistä kiinnostusta ruoantuotantoa ja hyvää suunnittelua kohtaan. Näin ollen yhtenä ESM-prosessin osana tulisi olla prosessi, joka liittyy yhteistyössä ehdotusta tukevien paikallisten kanssa työskentelyyn. Samoin asianosaisten ja asiakkaan mukanaolo on perustavanlaatuisen tärkeää ESM:n menestymiselle, sillä useimmat tilat vaativat tiheämpää ja jatkuvaa hoitoa kuin tavanomaiset julkiseen tilaan tehdyt suunnitelmat.

Urbaaniin ruoantuotantoon liittyvä saaste-stigma maaperän ja ilman saasteiden kaltaisista lähteistä nousee usein esiin. Nämä huolenaiheet voivat olla asiaankuuluvia erittäin saastuneilla alueilla, kun maataloustuotteet vaurioituvat altistuessaan suurille määrille erinäisiä ilmansaasteita (Griffiths 2003). Yleisesti ottaen Australian kaupungeissa ilma on huomattavasti puhtaampaa, kuin paikoissa joista ”tuore” ruokamme tuodaan, esim. USA:sta, Thaimaasta ja Kiinasta. Nämä huolet ovat usein pikkumaisia modernille ruoantuotannolle sisäsyntyisten kaupallisen mittakaavan aktiviteettien rinnalla, ja ne heijastavat monien ihmisten ruoantuotantoon liittyvää ”poissa silmistä – poissa mielestä”- tyyppistä irtautuneisuutta.

Useimpien kuluttajien tietoisuudenpuute ruokateollisuuden käytännöistä asettaa ESM:ään liittyvät riskit suotuisampaan valoon. Ruokateollisuuden harjoittamat esimerkit, kuten kemiallisten lannoitteiden käyttö, tuholaismyrkyt sekä kasvintorjunta-aineet [28], ruoan säteilytys, ”tuoreiden” tuotteiden pitkäaikainen kylmäsäilytys (etenkin suurten jälleenmyyjien toimesta), raakojen tuotteiden kaasutus etyleenillä kypsymisen edistämiseksi (tuotteet kuljetetaan yleensä raakana tappioiden vähentämiseksi), bioteknologian käytännöt kuten kasvi- ja eläingeenien yhdistely ”tuoreissa” tuotteissa viljelijälle ja jälleenmyyjälle koituvien tappioiden minimoimiseksi [29], siementen ja ruokatuotteiden geneettinen manipulointi sekä ”tuoreiden” tuotteiden tuojamaiden kuten Kiinan lepsu elintarvikevalvonta. Nämä käytännöt asettavat ESM:ää kohtaan kohdistuvat riskit perspektiiviin, ja näitä ruokateollisuudessa vallitsevia kysymyksiä käsittelevä koulutus todennäköisesti lisää ESM:n kysyntää kuin vähentää sitä.

HOITOHAASTEITA

ESM:n avainhaaste ovat yleiset paikallisten päättäjien esittämät rajoitteet, kuten halu vähähoitoisiin matalan riskin maisemiin. Kunnat ja kaupungit tarjoavat asukkailleen valikoiman palveluita, joihin syötävät kasvit ja ruoantuotanto eivät useinkaan kuulu. Useat kaupungit Australiassa ovat hiljattain mahdollistaneet yhteisöpuutarhojen perustamisen heidän päätäntävaltansa alla, mikä on positiivinen merkki ESM:lle. Paikallisen ruoantuotannon tärkeyttä painottava koulutus on avaintekijä, joka mahdollistaa näkökannan muuttumisen syötäviä maisemia kuntien ja kaupunkien hoitamilla julkisilla paikoilla sallivaksi. Hoitotoimenpiteet voivat sitten esurata perästä (tarvittavien puutarhataitojen tukemana).

Sellaisten hoitosuunnitelmien kehittäminen, jossa syötävien lajien hoitotyöt eivät yksistään nojaa julkisen tahon tai asiakkaan tekemään hoitotyöhön on tärkeää. ESM:t kukoistavat todennäköisemmin, paikallisen ”sankarin” läsnäollessa – henkilön joka ottaa tilassa ja sen jatkuvassa toiminnassa johtavan aseman ja omistajuutta, ja joka on ymmärtäväinen ja sympaattinen suunnitelman agendalle, julkiselle kontekstille sekä asianosaisten agendoille. Monissa tapauksissa julkisen vastuun kysymykset ovat tärkeitä, esimerkiksi silloin kuin vastuu- ja vakuutusjärjestelyt vapaaehtoisille tulevat ajankohtaisiksi.

Teknologiat, kuten kaupungin GPS-tietokanta syötävistä lajeista ja niiden sadonkorjuukalenterista ja aikataulusta, voivat tarjota arvokasta apua virallisempana ja teknisempänä versiona aiemmin esitetyistä Fallen Fruit (Suomessa Satokartta)-luetteloista. Lisäksi, on mainitsemisen arvoista, että kunnat ja kaupungit voivat hyötyä ESM:stä kuten Herbach sanoo, yhteisöpuutarhojen ylläpitokustannukset ovat tyypillisesti pienemmät kuin perinteisten puistojen (Herbach, 1998). Vaikka ESM:n typologiat ovatkin erilaisia kuin yhteisöpuutarhojen, lisätutkimus aiheen tiimoilta voi osoittaa samanlaisia tuloksia. Julkisia alueita koskevat asiat pätevät samalla tavoin kaupallisille ja yksityisasiakkaille ja heidän säännölliselle ESM-tilojen hoidolleen sikäli, että mukanaolevien ryhmien (eri yhteiskuntaluokkien edustajien ja kansalaistoimijoiden) on suhtauduttava vastaanottavaisesti hoitovaatimuksia kohtaan. On myös syytä huomioida, että jotkin tuottavat lajit, kuten monet hedelmä- ja pähkinäpuut vaativat niukalti säännöllistä hoitoa moniin käytössä oleviin koristekasvilajeihin verrattuna.