Aihearkisto: Luonnollinen tuholaistorjunta

Havaintoja jäniksenpelättimistä

Hedelmäpuun kuori, oksat ja silmut ovat pohjoisessa pihassa jänö vemmelsäären talvista herkkuruokaa. Hankien kohotessa maanpinnan läheltä verkollakin suojattu puu saattaa yllättäen jäädä ylemmiltä osiltaan jänöjen ulottuville, ja päätyä nököhampaiden kaluamaksi. Tässäpä yksi mainio keino pupujen torjuntaan minimivaivalla!

Viime viikonloppuna kävin katsomassa nuoria hedelmäpuita, jotka oli suojattu verkkojen sijaan yksinkertaisesti käytetystä sukkahoususta tehdyillä pussukoilla. Niiden sisälle oli sullottu hiusharjaan jääneitä irtohiuksia, jolloin molemmista lähtevä ihmisen haju pitää puput aisoissa.

IMG_4573

Yksinkertaista! Kierrätysmateriaaleista ja uusiutuvista luonnonvaroista valmistettuja jäniksenpelättejä.

Lue loppuun

Advertisement

Pikku vinkki mansikkamaalle

Mikäli mansikkamaata vaivaavat satoaikaan ei-toivotut siivekkäät vieraat, voi marjojen katoamista parempiin suihin hillitä nokkelasti viime kesänä Gaijassa oppimallani niksillä:

Maalaa ennen varsinaisen sadon kypsymään alkamista pieniä mansikankokoisia kiviä punaisella maalilla ja ripottele niitä riviväleihin. Innokkaat linnut tulevat vesi kielellä kärkkymään näitä valemansikoita, mutta innostus laantuu pian ja oikeiden mansikoiden kypsyessä kukaan ei enää jaksa vaivaantua mansikkamaalle.

Sitten vaan mansikoita maalaamaan!