Permakulttuuri on suunnittelufilosofia ja – menetelmä, jossa luonnon malleja mukaillen luodaan kestäviä ja ekologisesti harmonisia ihmisympäristöjä ja kulttuuria, korjataan maalle aiheutettuja vaurioita, joiden vuoksi mm. ruoantuotantomme on vaakalaudalla, sekä parannetaan kaiken toiminnan ohella maan elinvoimaisuutta.
Käsite permakulttuuri, koottu yhteen sanoista permanent ja (agri)culture, on syntynyt 1970-luvun lopulla Australiassa Bill Mollisonin ja David Holmgrenin työn tuloksena, joskaan he eivät olleet ensimmäisiä, jotka kehittelivät kestävän maatalouden (permanent agriculture) käsitettä. Nykyään permaculture-termin ajatellaan usein koostuvan sanoista permanent + culture, kestävä kulttuuri, ja sen yhteyteen liitetään ruoantuotannon lisäksi monia muita elämän osa-alueita, kuten rakentaminen, yhteisöllisyys ja talous. Isoisäni, joka on kiinnostuneena seuraillut puuhiani totesi hiljattain käsitteen muodostuvan hänen mielestään suomeksi sanoista ”perinteinen maatalouskulttuuri” sillä sen ajattelutapa muistuttaa kovasti hänen lapsuutensa kotitilan omavaraisviljelyn tapoja Karjalassa. Niin tai näin, permakulttuurille oleellista on kokonaisvaltainen tietoinen suunnittelu, jossa onglemat muuttuvat ratkaisuiksi ja eri tekijät punotaan yhteen kestäviksi järjestelmiksi.
Mollisonin ja Holmgrenin työn tuloksena syntynyt käsite permakulttuuri on toimintamalli, jossa ruoan, suojan ja tarpeellisten tarvikkeiden tuotanto suunnitellaan niin, että se toimii ilman riippuvuutta intensiivisistä ja energiasyöpöistä viljelymenetelmistä tai luonnonvarojen riistosta samalla kun toiminta itse kohentaa maan kuntoa, biodiversiteettiä ja teettää vähemmän työtä. Niin puutarhaa, viljely- ja laidunmaita kuin metsääkin voidaan hoitaa ottamalla mallia luonnosta ja ekosysteemeistä. Luonnossa ei tunneta jätettä – on vain kiertokulkuja, joissa materiaalit liikkuvat. Kun omat puuhamme mukailevat näitä samoja kiertokulkuja yhteistyössä luonnon kanssa, on toiminnallamme positiivinen vaikutus elinympäristömme tilaan.
Miksi permakulttuuria?
Maailman tila on ennenkuulumattoman huonoissa kantimissa. Maailmanlaajuisesti mm. metsäkato, aavikoituminen, kuivuudet ja tulvat, viljelymaan köyhtyminen, sekä näiden kaikkien yhteiskunnalliset vaikutukset ravistelevat koko elonverkkoa, ja tekevät myös lukemattomien ihmisten elämästä äärimmäisen vaikeaa ja epävakaata. Esim. teollinen nykymaatalous kuluttaa kymmenkertaisen määrän energiaa tuotetun ruoan kalorimääriin nähden, ja jättää jälkeensä alati köyhtyvän viljelymaan sekä usein myös alati köyhtyvän tai kasvavan velkataakan painaman viljelijän.
”We must change some of our habits or we shall inevitably experience the steadily diminishing possibility of support for man.”
Russell Smith: Tree crops – Permanent Agriculture (1956)
Vaikka joissain piireissä kaikkea ihmistoimintaa pidetään muulle luonnolle haitallisena (ihmiset ja ihmisten käyttämät ja rakentamat ympäristötkin ovat luontoa, eivät siitä irrallisia) on olemassa lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka nykytilassa nimenomaan hyvät kunnostavat (regenerative) viljelymenetelmät ovat esimerkiksi eroosiosta ja kuivuudesta kärsivillä mailla paljon parempaa lääkettä kuin se, että ihmistoiminta lakkaisi siellä kokonaan. Mielenkiintoinen esimerkki tästä on Joel Salatin Virginiassa USA:ssa, jonka Polyface Farms on hyvä malli maanviljelystä, tarkemmin sanottuna laiduntamiseen perustuvasta lihakarjatilan hoidosta, jossa tilan maaperän ja vesitalouden tila jatkuvasti kohenee samalla kun perhe saa työstä reilun elannon ilman tukiaisia.
Permakulttuurisuunnittelu
Permakulttuurisuunnittelun perusajatuksen kiteyttää mielestäni hyvin Brad Lancasterin määritelmä integroidusta suunnittelusta:
”Erittäin tehokas suunnittelumetodi, jonka avulla voidaan täyttää paikalliset tarpeemme (vesi, ruoka, suoja, estetiikka) paikallisilla elementeillä (sadeveden valuma, harmaat vedet, varjo, auringonpaiste, kasvillisuus..) arvioimalla kaikki paikalliset resurssit sekä sijoittamalla ja suunnittelemalla uusia elementtejä siten, että ne rakentuvat jo olemassaoleville resursseille ja auttavat siirtämään, estämään tai muuntamaan paikan haasteet uusiksi resursseiksi. Integroitu suunnittelusäästää resursseja (energiaa, vettä, rahaa) samalla kun se kohentaa paikan toimintaa ja sen kestväyyttä”
– Brad Lancaster: Rainwater harvesting for drylands and beyond
Permakulttuuri on siis ennen kaikkea suunnittelumenetelmä. Se sopii käytettäväksi missä päin maailmaa tahansa, koska suunnittelu perustuu paikallisten tekijöiden ja olosuhteiden huomioonottamiseen ja rakentuu niiden ympärille. Kaikissa ympäristöissä ja ilmastoissa on olemassa omat resurssivarantonsa, joista esim. alkuperäiskansat ovat saaneet elantonsa. Kestävien kokonaisuuksien suunnittelutyö on tanssia resurssien ja rajoittavien tekijöiden välillä ja käytettävät tekniikat ja strategiat vaihtelevat esim. ilmaston, sademäärän tai maantieteellisen sijainnin (saari / manner / rannikko) mukaan. Tekniikat ovat suunnittelun ulospäin näkyvin osa. Niiden valinta ja kokonaisuuden muodostaminen perustuu permakulttuurin periaatteisiin, jotka on koottu tutkimalla sitä miten luonto on järjestänyt omat asiansa. Permakulttuurin ytimessä on permakulttuurin etiikka, asenteelliset lähtökohdat, joiden pohjalta työtä tehdään.
Pohjoinen permakulttuuri 