Aihearkisto: Tapahtumat

Permakulttuurifestivaali 4.-7.8.16

nordicfestival

Tämän vuoden pohjoismainen permakulttuurifestivaali järjestetään elokuussa Suomessa! Paikkana Isnäs. Luvassa runsaasti aiheeseen liittyviä työpajoja, musiikkia ym ohjelmaa ja  tietenkin kohtaamisia samanhenkisten ihmisten kanssa!

Festarilippujen myynti ja vapaaehtoisten haku ovat käynnistyneet, lisätietoja tapahtumasta saa klikkaamalla ylläolevaa kuvaa. Tervetuloa mukaan!

Advertisement

Permakulttuurikiertueen kuulumisia

Jerome Osentowskin kymmenen päivän permakulttuurikiertue Suomessa on nyt saatu päätökseen, ja voin sen julistaa mainion menestyksekkääksi! Coloradosta Suomeen matkustanut Jerome oli myös itse erittäin tyytyväinen saamaansa vastaanottoon sekä kaikkeen näkemäänsä ja kokemaansa.

Kiertue koostui luennoista, viikonlopun mittaisesta kurssista sekä konsultaatioista. Helsingin Hubissa järjestetty luento veti paikalle lähes 90 henkilöä, ja Turun Koroisissa järjestetty metsäpuutarhoja ja kasvihuonesuunnittelua käsittelevän viikonloppukurssin 30 osallistujapaikkaa täyttyivät parissa päivässä. Helsingissä Jerome vieraili myös Hyötykasviyhdistyksen Annalan puutarhassa sekä Yhdysvaltain suurlähetystössä vaihtamassa ajatuksia syötävien kasvien käytöstä maisemasuunnittelussa sekä paikallisen ruoantuotannon kannustamisesta kaupunkialueilla.

Helsingin Hubilla järjestetty permakulttuuriluento veti paikalle ilahduttavan lähes 90 kuulijaa. Lisäksi Jerome luennoi Turussa sekä Frantsilan hyvän olon keskuksessa Hämeenkyrössä. Kaikilla luennoilla väkeä oli laidasta laitaan kaikista ikäryhmistä.

Permakulttuuriluennolla oli salintäydeltä väkeä Helsingin Hubilla

Luennoillaan Jerome esitteli instituuttinsa metsäpuutarhoja ja kasvihuoneita sekä kertoi mm. paikallisista koulupuutarhaprojekteista, joita CRMPI on ollut mukana toteuttamassa. Niistä viimeisin, Roaring Fork High Schoolin pihalle pystytetty kupukasvihuone ja sen ympärille istutettu metsäpuutarha toimivat nyt mm. luonnontieteiden ja maatalousopin ”elävänä laboratoriona” ja tuovat samalla terveellisen lisän pääasiassa teollisesti prosessoiduista eineksistä valmistettuun kouluruokaan. Tutustu aiheeseen tarkemmin RFHS:n koulupuutarhablogissa, josta löytyy myös hyviä kuvia ilmastopatterillisen kupukasvihuoneen koko rakentamis- ja istutusprosessista.

Viikonlopun kurssilla Turun Koroisissa syvennyttiin tarkemmin kahteen pääaiheeseen, metsäpuutarhoihin ja kasvihuonesuunnitteluun. Kurssilaiset perustivat Koroisiin myös paikallisten permakulttuuriopintopiiriläisten tuomista puuntaimista sekä monivuotisista yrteistä pienen metsäpuutarhan alun. Katso kurssiviikonlopun kuvia täältä!

 

Kasvihuoneen paikan mittailua Kustavin Itätalon pihapiirissä

Suomen vanhin kasvihuone löytyy Annalan puutarhasta