Syötävä metsäpuutarha

kestävä ja tuottava tapa kasvattaa terveellistä ruokaa

Kirjoittanut Dave Sansone
http://www.perennialharvest.org

Mikä on metsäpuutarha?

Metsäpuutarha (forest garden) on puutarha, joka noudattelee luonnolliseen metsään perustuvaa mallia, mutta on suunniteltu palvelemaan ihmisten ja eläinten tarpeita. Aivan kuten metsässäkin siellä kasvaa samalla alueella lukuisia kasveja monissa eri kasvillisuuskerroksissa. Tällaista monimuotoista istutusmenetelmää kutsutaan sekaviljelyksi. Sekaviljelty metsäpuutarha perustuu pääosin monivuotisten, useita vuosia elävien ja tuottavien kasvien kuten puiden, pensaiden, yrttien ja köynnösten varaan. Ne ovat metsäpuutarhan perusta.

*Suomen kieleen on jo ehtinyt puutarha-alalle vakiintua termi metsäpuutarha (sanasta woodland garden) tarkoittamaan metsäkasveja sisältäviä koristeistutuksia. Koska forest garden-sanalle ei alustavasti ole muuta suomenkielistä käännöstä, pyydän huomioimaan että metsäpuutarha- sana on vakiintunut Suomessa tarkoittamaan myös istutuksia, jotka eivät perustu hyötykasvien käyttämiseen. T: kääntäjä

Itsekylväytyvät yksivuotiset sekä tavanomaiset vihannekset kylvetään vuosittain siemenestä ja niitä käytetään enemmän metsäpuutarhan alkuaikoina, jolloin puut ovat vielä nuoria ja varjostavat vain vähän. On monivuotisten kasvien sekaviljelyn ansiota, että metsäpuutarhat ovat tuottavampi, kestävä ja ravinteikas tapa tuottaa mitä tarvitsemme.

Vuonna 1991 edesmennyt Robert Hart Englannista kirjoitti inspiroivan kirjan nimeltä Forest Gardening: Cultivating an Edible Landscape. Hart oli “kotipuutarhojen” – monikerroksisten trooppisilla alueilla laajalle levinneiden jopa 13-kasvillisuuskerrosta sisältävien järjestelmien lumoama. Tällainen kotipuutarhurointi on yksi vanhimmista maankäyttötavoista, ajalta 7000 vuotta eKr. (1). Kotipuutarhat kehittyivät vastaamaan kasvavan väestön ja käytössä olevien resurssien vähenemisen synnyttämiin haasteisiin. Hartia hämmästyttivät näiden pienten kotipuutarhojen tuottavuus ja monimuotoisuus ja hän päättikin ottaa oppinsa käyttöön Englannin lauhkeassa ilmastossa. Hart kutsui luomaansa menetelmää “metsäpuutarhuroinniksi”, mutta syötävä maisemointi, permakulttuuri ja peltometsäviljely kaikki ammentavat samasta monivuotisen sekaviljelyn teemasta, jota voi soveltaa monissa ilmasto-oloissa.

(KUVA www.pfaf.org/leaflets/whyperen.php)

Hartin kirja viittaa 3,5 miljoonaan Intian Keralan kotipuutarhaan, jotka tuottavat valtaosan ruoasta n. Sveitsin kokoisen alueen 32 miljoonalle asukkaalle.  Physical Quality of Life- elämänlaatuindeksillä mitattuna Kerala on Aasiassa listan toisella sijalla vaikka onkin yksi maailman väkirikkaimpia alueita, ja missä ihmisten keskimääräiset tulot ovat alle 400 dollaria vuodessa. Vain Japani yltää korkeammalle. Odotettavissa oleva elinaika haastaa USA:n, lukutaito lähentelee sataa prosenttia, ilmaiset sairaalat ja ayurvediset klinikat ovat erittäin yleisiä ja 90 prosenttia Keralan väestöstä omistaa maata. Heidän salaisuutensa on, että he eivät tarvitse paljoakaan rahaa, sillä käytännössä kaikki heidän tarvitsemansa kasvaa heidän omalla takapihallaan.

Korkeampi tuottavuus ja matalampi riski

“Toistuva havainto kirjallisuudessa on, että sekaviljelmät yksinkertaisesti tuottavat enemmän kokonaismäärissä mitattuna, ja tekevät niin vakaammin ja alhaisemmalla riskillä kuin monokulttuurit” (Geno ja Geno “Polyculture Production”). He esittävät tutkimus tutkimukselta lukuisia viittauksia, jotka vahvistavat, että sekaviljellyt systeemit peittoavat tuotantomäärissä monokultttuurit. Monokulttuurit ovat maissipellon kaltaisia yhden lajin viljelmiä.

Yksi viitatuista tutkimuksista, tekijänään Stephen Gliessman, raportoi perinteisten maissin, papujen ja kurpitsan sekaviljelmän Meksikossa tuottavan yllättävästi 50% enemmän maissia kuin mitä maissin monokulttuurissa tuotetaan. Pavut ja kurpitsat tuottivat vähemmän kuin yksinään viljeltyinä, mutta ottaen huomioon maissin tuoton,  ovat ne mukava lisä valtavalle sadolle. Kiintoisasti typen määrä lisääntyi kasvien poiskorjuusta huolimatta. (2)

Yksi syy siihen miksi sekalviljelmät tuottavat enemmän on, että kasvit on istutettu kiltoina – kasviryhminä jotka täydentävät toisiaan. Ajattele kumppanuuskasveja. Tietyt kasvit ovat avokätisiä ja “jakavat” ylimääräiset ravinteet ystäviensä kanssa. Joidenkin hedelmä- ja pähkinäpuiden juuret kurkottavat syvälle maahan ja nostavat sieltä pinnalle vettä ja ravinteita, joista osa “vuotaa” naapureiden käytettäväksi. On myös monia kasveja, jotka hyötyvät ylimääräisestä vedestä, ravinteista ja varjosta jota sopivin välimatkoin istutetut avokätiset puut tarjoavat. Jokainen kasvi täyttää oman ekologisen lokeronsa ainutlaatuisella juurten syvyyden, leposyklien, latvuston koon, sekä valon, veden ja ravinteiden tarpeidensa mukaan. Kasvit jotka käyttävät erilaisia lokeroita voivat kukoistaa samalla alueella ilman sen pahempaa kilpailua. Rauhallisen yhteiselon ansiosta resurssien käyttö on tehokkaampaa.

Jotkin kiltojen kasvijäsenet ovat lannoittajia. Pavut maissi-papu-kurpitsa-sekaviljelmässä ovat esimerkki typpeä sitovista kasveista, jotka kohentavat maan hedelmällisyyttä. Typensitojat ovat symbioottisessa suhteessa ilmasta typpeä sitovien bakteerien kanssa. Bakteerit valloittavat kasvin hiusjuuret ja muodostavat sinne nystyröitä, joihin typpi varastoituu. Pavut käyttävät suuren osan tästä typestä itse, mutta osa kanavoituu ympäröivän alueen toisten kasvien juuristoihin mykorritsasienien rihmastoissa, jotka toimivat maaperässä eräänlaisena ravinteita kuljettavana liikenneverkostona. Typpeä tulee lisäksi saataville korjaamalla ja kompostoimalla lehvästöä. Agroforestry Research Trustin mukaan “arvioidaan, että maailman mittakaavassa nämä kasvit (typensitojat) sitovat 140 miljootaa tonnia typpeä vuosittain”. (3) Mielestäni tällaiset kasvit ovat sangen innostavia, sillä ne auttavat naapureitaan ja jättävät paikan parempaan kuntoon kun se heidän saapuessaan oli. Kumpa useammat ihmiset ottaisivat mallia näistä nöyristä kasveista!

Toinen syy miksi sekaviljelmät tuottavat enemmän kuin monokulttuurit on se, että ne ovat vastustuskykyisempiä tuholaisille. Monokulttuurit ovat luonnottoman suuria yhden lajin istutuksia, mikä tarjoaa tuholaisille rajattoman suuren ravinnonlähteen joka ruokkii niiden populaatioiden räjähdysmäistä kasvua. Koska sekaistutuksia ei ole omistettu vain yhdelle lajille, tuholaismäärät eivät karkaa käsistä. Sekaistutukset myös houkuttavat hyödyllisiä ja saalistavia hyönteisiä, koska niissä on tarjolla suurempi valikoima ravintoa ja elinympäristöjä. Tämä voi johtaa myös pölytyksen paranemiseen sekä tuholaisten vähenemiseen entisestään saalistuksen johdosta.

Sekaviljelmät eivät laita “kaikkia munia samaan koriin”. Satokasvien monimuotoisuus alentaa täydellisen sadonmenetyksen riskiä. Tämä kannattaa ottaa huomioon kun ajatellaan tuotantomääriä. Mitä hyöyä on suuresta sadosta jos ensi vuoden satoon ei ole luottamista? Maatalousyhteiskuntien ihmiset ovat olleet kauan nälänhätien uhreja kasvitautien, hyönteisinvaasioiden, kuivuuksien ja sään vaihteluiden vuoksi. Ilmastonmuutos, vastustuskyky hyönteismyrkyille sekä öljyhuippu todennäköisesti kiihdyttävät tätä trendiä. Vaikuttaa todennäköiseltä, että jatkuva riippuvuus monokulttuureihin on enemmän haitta kuin hyöty.

Maaperätieteilijä Daniel J. Hilleliä, Out of the Earth: Civilization and the Life of the Soil – kirjan kirjoittajaa lainaten: “Sivilisaation historiassa, profeetta Isaiaksen idealistisen vision vastaisesti kyntöaura on ollut miekkaa paljon tuhoisampi”.

Tekijät, joiden ansiosta sekaviljelmät ovat monokulttuureita tuottavampia tekevät niistä myös kestävämpiä. Useimmat metsäpuutarhojen kasvit ovat monivuotisia ja tuottavat vuosia ilman tarvetta yksivuotisten tuotantoon liittyvään vuosittaiseen maanmuokkaukseen. Tämä säästää paljon työtä ja energiaa ja vähentää maaperän eroosiota, tiivistymistä ja pohjaveden ehtymistä. Ajan myötä killoista tulee itse itsensä ylläpitäviä kuten luonnollisesta metsästä. Kaikki lokerot on täytetty, jonka vuoksi rikkakasvien on vaikea muuttaa paikalle. Tämä tarkoittaa, että perustamisvaiheen jälkeen ylläpitoon käytetyn työn määrä on sadonkorjuuta lukuunottamatta hyvin vähäinen.

Kiltojen jäsenet lisäävät ravinteiden saatavuutta, jolloin ulkopuolelta tuotuja lannoitteita ei tarvita. Koska useimmat metsäpuutarhojen kasvit ovat syväjuurisia monivuotisia, ne eivät parin ensimmäisen vuoden jälkeen tarvitse myösään kastelua. Syvät juuret nostavat vettä pintaa kohti ja useat maanpäälliset kasvillisuuskerrokset hidastavat veden haihtumista maaperästä. Metsäpuutarhat lannoittavat, kastelevat ja ylläpitävät itse itsensä. Minusta se kuulostaa kestävältä!

Ravinteiden voimanpesä

Hippokrateen kuuluisaa “ruoka olkoon lääkkeesi” – lausetta on monissa yhteyksissä toitotettu. Monet metsäpuutarhoissa kasvatetut kasvit ovat “superruokia” jotka koristavat myös terveys- ja ravitsemuslehtien kansikuvia. Näissä superruuissa on korkeita määriä vitamiineja, entsyymejä, aminohappoja ja antioksidantteja. Joitakin tunnetumpia superruokia ovat mm. mustikka, maa-artisokka, hasselpähkinä, saksanpähkinä sekä pellava.

Koska monet metsäpuutarhan kasveista ovat monivuotisia, ovat ne ravinteikkaampia. Keskimäärin monivuotisissa kasveissa on 2-3 kertaa enemmän C-vitamiinia, magnesiumia, kalsiumia, rautaa ja proteiinia kuin yksivuotisissa vihanneksissa. Pinaatti ja hyvänheikinsavikka ovat tästä hyvä esimerkki. Ne kuuluvat molemmat Chenopodium-sukuun ja niitä käytetään samalla tavoin. Pinaatti on yksivuotinen ja tunnetusti vitamiini- ja mineraalipitoinen. Hyvänheikinsavikka on monivuotinen ja jotakuinkin tuntematon, ja silti siinä on kolme kertaa pinaattia enemmän C-vitamiinia ja pinaattia suuremmat määrät lähes jokaista vitamiinia ja mineraalia. (5) Minulle mieluisin osani on, että hyvänheikinsavikka kylvetään kerran, ja se tuottaa ylättävän suuren määrän ruokaa vuosiksi eteenpäin vähällä vaivalla.

Sen sijaan että hylkäisi pinaatin ravinteikkaamman vihanneksen takia, on parempi jatkaa pinaatin käyttöä ja lisätä hyvänheikinsavikka ruokavalioon. Ruokavalion monimuotoisuus johtaa parempaan ravitsemukseen ja terveydentilaan. Intiassa maatalousseuduilla aliravitsemus ja ennenaikainen kuolema ovat yleisempiä kuin metsäpuutarhaseuduilla. Aliravitsemus johtuu riippuvaisuudesta rajalliseen määrään ruoka-aineita joilla on yleisesti alempi ravintoarvo sekä alistavista sosiaalisista oloista. Ohjelmat, jotka rohkaisevat tukeutumaan laajempaan ruoka-ainevalikoimaan kotipuutarhasta lievittävät aliravitsemusta maanviljelyseuduilla. Aliravitsemus on kuin kotonaan myös USA:ssa ja ehkä Amerikkalaisten täytyisikin seurata johtavan lääkärin neuvoa syödä monipuolisesti. Olemassa on kirjaimellisesti tuhansia kasveja jotka ovat ravinteikkaampia ja voivat kukoistaa metsäpuutarhoissa.

Kestävää viljelyä

Voimme saada todistuksen kestävyydestä vertaamalla metsäpuutarhaa luonnonmukaiseen maatalouteen. Luomuviljely on menestyksekkäästi edistänyt luonnonmukaisten lannoitteiden ja torjuntamenetelmien kuten viljelykierron ja maanpeittokasvien käyttöä. Tulisi olla itsestäänselvää, että luomuruoan laatu on paljon korkeampi kuin kemiallisen maatalouden menetelmillä viljellyn ruoan. Vaikka luomuviljely tuottaakin laaturuokaa, on se harvoin kestävää.

Valtaosa luomutiloista on riippuvaisia traktoreista maanmuokkauksessa ja yksivuotisten kasvien monokulttuurien kylvöissä. Tämä tarkoittaa, että maaperä muokataan erilaisilla mekaanisilla keinoilla kaikkien elävien kasvien tappamiseksi ja siistin kuohkean kasvualustan valmistamiseksi. Yksi ongelmista on, että kaikenlainen maaperän kuohkeuttaminen johtaa hienojakoisten maahiukkasten kulkeutumisen alaspäin, josta seuraa maaperän tiivistymistä. Tilanne vastaa ruoantähteiden livahtamista ritilän ohi tiskialtaasta; ne kasautuvat ja lopulta tukkivat putken läpäisevyyden. Maatilaskenaariossa kasvien juuret ovat ne, jotka eivät pääse tukkeuman lävitse. Kun yhtälöön lisätään painavat traktorit, maaperä puristuu entisestään siellä minne kyntöaura ei yllä samalla kun sen yläpuolinen osa on muuttunut pulveriksi. Eroosio ja ravinteiden valuminen ovat muita tämän jatkuvan häirinnän menetelmän yleisiä tuotteita.

Vaikka kyntämisen vaikutukset on helppo huomata, luonnonmukaisten lannoitteiden vaikutuset ovat näkymättömissä. Luonnonmukaiset lannoitteet hankitaan luonnollisista lähteistä, joten ei pitäisi olla epäilystäkään etteivätkö ne olisi kemiallisia lannoitteita parempia maaperälle ja perheillemme.

Valitettavasti nämä lannoitteet ovat usein tuhoisan ja saastuttavan teollisista rehuista, kalatrooleista, avohakkuista ja kaivosteollisuudesta riippuvaisen tehomaalaouden sivutuotteita. Vaikka ne ovatkin luonnollisia, niiden ekologinen jalanjälki ulottuu usein koko maapallon ympäri.

(KUVA www.pfaf.org/leaflets/whyperen.php)

Yksi maatalouden kriittisimmistä näkökohdista on kastelun käyttö. Muinaiset kulttuurit huomasivat puolivillien kasvien tuottavan enemmän silloin, kun niitä kasteltiin; ruoan määrän kasvu johti väestönkasvuun. Kohonnut tuotanto ja sitä seurannut väestönkasvu ovat lyhytikäisiä sillä kastelu lähes aina johtaa suolojen kertymiseen maaperään mikä vähitellen muuttaa maan viljelykelvottomaksi. World Resources Instituten satelliittikartoitusprojektin mukaan menetetään vuosittain runsaat 2 miljoonaa hehtaaria kasteltua maatalousmaata suolaantumisen johdosta.  Jatkuvasti halki historian kulttuureita on noussut ja romahtanut sivilisaatiomme peruspilariin, keinokasteluun nojaamisen vuoksi.

Jos metsäpuutarhat ovat niin loistava keksintö, miksei kaikkea ruokaamme tuoteta siten?

Metsäpuutarhoilla on sisäsyntyisiä rajoitteita, jonka vuoksi niiden on lähes mahdotonta kilpailla taloudellisesti teollisen maatalouden kanssa. Vaikka tehomaatalous tuottaakin paljon ruokaa myyntiin, metsäpuutarhat tuottavat vielä enemmän ruokaa. Mutta metsäpuutarhat ovat yksinkertaisesti liian monimutkaisia jotta työ voitaisiin tehdä koneilla. Metsäpuutarhat tarvivat ihmisiä. Koska maanviljelijät joutuvat toimimaan globaalitalouden ehdoilla ja työvoima on viljelytoiminnan suurin kustannuserä, on epätodennäköistä että metsäpuutarhat voisivat tuottaa enemmän voittoa kuin koneistettu viljely.

Peltometsäviljely on hybridimalli, joka perustuu hyvin yksinkertaisiin sekaviljelmiin helpottaakseen ja nopeuttaakseen sadonkorjuuta, jolloin on mahdollista lisätä myytävän ruoan tuotantoa ja laatua. Peltometsäviljely on askel oikeaan suuntaan, mutta jos riippuvuus fossiilisista polttoaineista ja traktoreista jatkuu, positiiviset tulokset ovat rajalliset.

Se on itsestä kiinni

Kuten on sanottu monia kertoja, “on kiinni meistä itse kustakin muuttaa asioita”. Ostamalla tiemme kestävään elämään ei ole oikeastaan edes vaihtoehto, sillä hyvin harvat myynnissä olevat tuotteet on todella tuotettu ekologian mukaisilla menetelmillä. Metsäpuutarhurointi on keino meille itsellemme tuottaa mitä tarvitsemme kestävästi, tuottavammin ja ravitsevammin. Kaltaisesi ihmiset voivat istuttaa metsäpuutarhoja ja seurailla pihan muuttumista ruokametsäksi. Niille joilla ei ole omaa maata jonne juurtua, on olemassa palstapuutarhoja.

Metsäpuutarhuroinnin hyötyihin kuuluvat tuore ravinteikas ruoka, aikaa rentoutua puiden alla kun naapuri häärii kitkentä-, kastelu- ja ruohonleikkuupuuhissa, ja kaikista parhaana asiana nauttiminen uudesta ruokavalikoimasta jota perheinesi voit kasvattaa. On olemassa monia hyviä nettisivuja ja kirjoja jotka auttavat sinut luomaan oman metsäpuutarhasi. Muista, että kuten kaikissa projekteissa aloita pienestä, tee kotiläksysi ja nauti prosessista!

Lähteet

1.) Major Themes in Tropical Home Gardens, The Overstory #147
2.) Gliessman, Stephen R., Agroecology—Ecological Processes in
Sustainable Agriculture, Lewis Publishers, Boca Raton, 2000.
3.) Geno, Larry; Geno, Barbara Dr., Polyculture Production–Principles,
Benefits and Risks of Multiple Cropping Land Management Systems
for Australia, Rural Industries Research and Development
Corporation, Barton, 2001, p. 24.
3.) Fertility in agroforestry & forest gardens: Nitrogen, Agroforestry News,
Agroforestry Research Trust, Devon, Vol. 3, No. 3, April 1995.
4.) Hillel, Daniel J., Out of the Earth: Civilization and the Life of the Soil,
The Free Press, New York, 1991, p. 75.
5.) Food value of annual and perennial vegetables, Agroforestry News,
Agroforestry Research Trust, Devon, Vol. 13, No 4, August 2005, p. 3.

Advertisement