Oppimispäiväkirja: biohiilen valmistus tynnyrihiilettimellä

Siivosin kevättalvella liiterin pohjaa, joka oli pullollaan pieniä puupalasia ja palikoita, jotka olivat hieman liian suuria suoraan esim. kompostiin tai kohopenkkiin, mutta liian pieniä että niillä olisi jaksanut saunaa tai uuneja lämmittää. Toisen liiterin perältä löysin vanhan öljytynnyrin, ja mielessä alkoi hahmottua suunnitelma tynnyrihiilettimen rakentamisesta ja puupalikoiden muuttamisesta biohiileksi.

Maaperään lisätyn biohiilen hyödyiksi listataan mm. seuraavia seikkoja:

• Biohiili parantaa ravinteiden ja kosteuden sitoutumista maahan
• Biohiili edistää kasvuston ja pieneliöstön muodostumista
• Lannoitteiden tarve pienenee
• Toimii ravinteiden- ja vedenpidättäjänä jolloin ravinteiden valuminen vesistöihin ja pohjavesiin vähenee.
• Toimii hiilen sitojana eli hiilinieluna

Advertisement

Kun ruoho onkin vihreämpää aidan sisäpuolella

Laiduntaminen. Yksi niistä maankäytön muodoista joilla voi sekä tuhota ja köyhdyttää että yhtälailla elävöittää, ennallistaa ja rikastuttaa sekä laiduntamisen harjoittajia että alueita joilla tätä toimintaa harjoitetaan. Liikalaiduntaminen tunnistetaan ongelmalliseksi, ja samalla eläinten sulkeminen laitumilta pois kokonaan – hyvää tarkoittaen – voi itse asiassa kuivissa ilmastoissa edistää laidunten köyhtymistä entisestään. Sen jälkeen kun pikkuhiljaa tutustuin ja muutamassa työpajassa syvennyin Holistic Managment (”kokonaisvaltainen tilanpito”) – suunnittelumenetelmään ja sen perustajan Allan Savoryn työhön, on laiduntaminen ollut yksi mieluisimmista ennallistavan ja eheyttävän maankäytön työkaluista joita tiedän, ja ilman eroosio-ongelmaakin laidunten hoidossa on saavutettavissa mojovia hyötyjä kun toiminta on suunnitelmallista ekologisista lähtökohdista.

Hyvin suunnitellulla ja nimenomaan suurilla eläintiheyksillä harjoitetulla laiduntamisella voi pysäyttää aavikoitumisen globaalin ongelman ja polkaista käyntiin jo syntyneiden vaurioiden elpymisen samalla kun toiminta on myös elinkeinona entistä kannattavampaa – ja vaikka varsinainen aavikoituminen ei meidän ilmastomme ongelma olekaan, hyötyvät näiden periaatteiden soveltamisesta myös pohjoiset laitumet ja laiduntajat.

Ongelmana ei useinkaan ole, että eläimiä olisi liikaa, vaan että niiden laidunnettavalla alueella viettämänsä aika on laitumen toipumisen tarpeeseen nähden liian pitkä. Esimerkkejä hallitun laiduntamisen vaikutuksista maaperän elpymiseen ja tuottavaksi heräämiseen kuivuudesta kärsivillä alueilla on jo nykyisin lukemattomia, alla näkyy yksi nopeasti managing wholes – sivustolta poimittu ennen – jälkeen esimerkki Australiasta: (ensimmäinen kuva marraskuulta 1992, toinen marraskuulta 1998). Tässä pieni alustus siihen kuinka homma toimii.

Koroisten maaperäpäivän antia

Turussa Koroisilla järjestettiin 11.5. Maaperäpäivä, jonka ohjelmassa oli tutkia, kuinka tiivistynyt, kuivuudesta kärsivä ja köyhä savipelto saataisiin puhallettua henkiin permakulttuurimeiningillä ja käsikäyttöisin välinein, korostaen riippumattomuuden luomista kalliista, painavista ja energiasyöpöistä koneista.

Tapahtumaan kuului neljä työpistettä, jotka määriteltiin kohteen tarpeiden perusteella: korkeimpaan ja kuivimpaan maastonkohtaan mitattiin A-harpan avulla ja kaivettiin kahden hengen lapiointitekniikalla vettä tuova ”swale” eli korkeuskäyrää mukaileva vesiuoma, pellon kesannoidulle osalle laitettiin maanparannukseksi viherlannoitus / maanpeittokasviseoksen kylvö käsikäyttöisellä kylvölaitteella, ja maan rakenteen kuntoutumista käynnisteltiin broadforkkausosiossa Elmon tekemällä kahden käden talikolla. Lisäksi sisätiloissa oli mikroskooppipiste, jossa etsiskeltiin maanäytteistä siellä eleleviä pöpöjä (jotka taisivat vielä olla kevään jäljiltä uinumassa). Hieman testailtiin myös penetrometriä, joka kertoo mikäli maaperässä on tiivistymiä, kuinka pahoja ne ovat, ja millä syvyydellä.

”Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!” lähtötilanne osin isojen koneiden vaikutuksesta tiivistyneen kuivan rinteen yläreunassa, vieressä näyte rinteen pohjalta jonne valuman mukana tulleet ravinteet ja vesi ovat tuoneet elinvoimaa.

Maan kuohkeuttajana broadfork eli kahden käden talikko

Broadfork (”leveä talikko”) eli ainakin tähän asti lähinnä kahden käden talikon nimellä omissa puheissa kulkenut vehje on maata kääntämättömän puutarhurin oivallinen ystävä ja kumppani maaperän kuohkeuttamispuuhissa.

Tämä kätevä väline tuli sekin minulle tutuksi Australiassa, Allsun Farmin avointen ovien päivänä, jossa sille oli järjestetty ihan oma työnäytöksensä. Todistettavasti Tuomaksen permakulttuuriblogin kohopenkkiartikkelissa on tätä jo testattu Suomessakin ja seuraava mahdollisuus tutustua asiaan omin käsin on Turussa Koroisilla 11.5. Elävän Kulttuurin Koroinen ry:n kanssa järjestämänämme Maaperäpäivänä, jolloin käymme sillä ainakin tiivistyneen savipellon kimppuun. Erilaisia versioita työkalusta löytyy värikuvina täältä.

Broadfork – työnäytöksen jälkeä

Maanalaiset ystävämme mystilliset mykorritsat

On sieniaika. Metsiä täplittävät rouskut, haperot, tatit sekä pitkä liuta muitakin sieniä. Tai siis niiden itiöemiä.  Maanpäällinen sieni on kuin omenapuun omena, sienen siemeniä  itiöitä kantava hedelmä. Paitsi että monet sienet ovat herkullista ruokaa, on niiden olemassaololla myös toisenlaista arvoa. Maan alla elää hyvien olosuhteiden vallitessa runsas mutta usein mikroskooppisen ohukainen sienirihmasto, joka  mykologi Paul Stametsin mukaan voi kuudella eri tavalla pelastaa maailman!
Videossa suomenkielinen tekstitys.
https://ted.com/talks/view/id/258

Sienten rooli ekologisena hyötyorganismina on ollut aliarvostettu niin puutarhureiden, maanviljelijöiden kuin metsänhoitajienkin keskuudessa, eikä kenenkään tarvitse olla laborantti päästäkseen nauttimaan noista hyödyistä. Kyky haalia kuollutta puuainesta riittää!

Sienet osaavat rapauttaa maaperästä esim. fosforia, joka usein on siellä kasveille ei-liukoisessa muodossa ja muuttaa sitä käyttökelpoiseen muotoon. Sieltä fosfori toimitetaan sienirihmaston maanalaista rautatieverkostoa pitkin kasvien juurille.  Rihmasto kuljettaa muitakin ravinteita, kuten magnesiumia, sinkkiä, kuparia, kalsiumia, rautaa sekä vettä yllättävän pitkiäkin matkoja niitä tarvitseville kasveille*. Vaihtokaupassa kasvit antavat sienille varta vasten tuottamiaan yhteyttämistuotteena syntyneitä hiilihydraatteja, joita sienet puolestaan käyttävät ravinnokseen. Tällaista suhdetta kutsutaan symbioosiksi. 95%:lla kasveista on symbioottisia sienikumppaneita, joilla on suuri merkitys niiden kasvulle ja hyvinvoinnille. Kuten kuvasta näkyy, toimeen voi tulla ilmankin (vas.) mutta rihmaston kanssa kasvutahti on ihan toista luokkaa! Symbioottinen mykorritsasienten (myko=sieni, rhiza=juuri) on eräänlainen juuriston jatke, ja  voi laajentaa hyödyllisen juuripinta-alan jopa 700-1000-kertaiseksi, mikä suojaa kasveja mm. kuivuudelta ja muilta stressitekijöiltä. Ja tämä pätee paitsi metsässä, myös puutarhassa ja kasvimaalla!

Maaperän köyhtyminen on meille kuolemaksi!

Kestävään ja luonnolliseen ruoantuotantoon kuulunee oleellisesti se, että tuotettu ruoka on ravitsevaa ja täynnä tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita. Maaperän köyhtyminen ei ole ainoastaan ekologinen haitta tai pellon ja puutarhan rahalliseen tuottoon vaikuttava  viljavuustekijä,  vaan se vaikuttaa suoraan myös syömämme ruoan ravitsevuuteen. Porkkanalla ja porkkanalla on maaperästä riippuen melkoinen ero.
—-

Richard Murray: Soil Depletion Is Going To Kill Us!

”Ne” sanovat, että kun syömme kasviksia ja hedelmiä saamme kaikki kehomme tarvitsemat vitamiinit ja mineraalit, mutta ”ne” ovat täysin tietämättömiä ja irrallaan nykytodellisuudesta. Modernit maanviljelymenetelmät ovat aiheuttaneet kaupallisesti viljellyillä aloilla, joilla suurin osa ruoastamme kasvaa,  maaperän valtaisan köyhtymisen. Kaikki tämä on tapahtunut alle viimeisen sadan vuoden aikana. Lukuun ottamatta joitakin pientiloja ja kotipuutarhureita, jotka harjoittavat kestävää maanviljelyä viljelykiertoineen, kompostointeineen ym. sama köyhtyminen jatkuu edelleen tänäkin päivänä.

Toisen maailmansodan lopussa lääke- ja kemikaalijätit perivät valtavan määrän nitraatteja ja fosfaatteja, joita oli sota-aikana käytetty erilaisten räjähteiden valmistukseen. Aikaisemmasta kokemuksesta yhtiöissä tiedettiin, että niistä sai myös tehokasta lannoitetta. Näin alettiin NPK (typpi, fosfori, kalium) – lannoitteita aggressiivisesti markkinoida maanviljelijöille erittäin huokeaan hintaan. Tämän vuoksi perinteiset ns. luonnonmukaiset menetelmät muuttuivat kannattamattomiksi, joten 1960-luvulle mennessä valtaosa USA:n (kuten sittemmin muunkin maailman toim. huom.) maanviljelijöistä oli tullut täysin riippuvaikseksi NPK-tuotteista.

Tämä viljelymenetelmä oli suurmenestys, joka tuotti reheviä ja runsaita satoja niin suurissa määrin, että Yhdysvallat olisivat voineet ruokkia vaikka koko maailman, mutta maaperä ja kuluttajat ovat maksaneet siitä sen jälkeen kovan hinnan. NPK-tuotteilla kasvatetaan upean herkullisen näköisiä vihanneksia jotka vaikuttavat vihreiltä ja terveellisiltä supermarketin hyllyllä. Mutta ne eivät ole vihanneksia. Terveen ruumiin ylläpito vaatii päivittäisellä tasolla 59 ravinnetta, mukaanlukien 13 vitamiinia ja 22 hivenainetta. Supermarketin vihannekset eivät ole kovinkaan ravitsevia. NPK-tuotteita ei koskaan suunniteltu ihmisravinnon näkökulmasta, joten ne eivät sisällä kuin kahdeksaa näistä oleellisista ravinteista. Tästä huolimatta kaikki yllämainitut ravinteet ovat välttämättömiä terveytemme ja hyvinvointimme kannalta.

Elävän maan viljelyä yhteistyössä maan ravintoverkon kanssa

”It’s not the soil itself — it’s the soil life that is the most important element” – Geoff Lawton, Permaculture Soils DVD

Maaperä on puutarhurin ja viljelijän arvokkain luonnonvara. Maa on elävä kokonaisuus, ja hyvälaatuinen maa muodostuu monista tekijöistä. Siihen vaikuttavat mm. maalaji, maan pH eli happamuus/emäksisyys, rakenne ja tiiviys sekä orgaanisen aineen määrä ja laatu. Maa on kasvun kehto ja sen uumenissa elää myös kokonainen pieneliöiden universumi. Teelusikallinen hyvää maata sisältää jopa miljardin bakteeria, tuhansia alkueläimiä, pari tusinaa sukkulamatoa ja metreittäin sienirihmoja.

Aion nyt seikkailla hieman maaperäbiologian humuksentuoksuisissa syvyyksissä, sillä tutustuttuani Elaine Inghamin kehittämän Soil Food Web-työn sovelluksiin pelto- ja puutarhaviljelyssä ei multa ole ollut enää koskaan vain multaa tai komposti vain kompostia. Itse kuulin asiasta ensimmäisen kerran Paul Taylorilta, joka veti päivän mittaisen maaperäosion PDC:lläni Australiassa. Aihe on todella monimutkainen, mutta suosittelen siihen tutustumista ja lisälukemisiksi kirjaa Teaming with Microbes – Organic Gardener’s Guide to the Soil Food Web (Jeff Lowenfells ja Wayne Lewis).

Mitä tekemistä maaperäeliöiden ravintoverkon toiminnalla sitten on puutarhurin tai viljelijän elämässä? No, vihreän vallankumouksen konsteilla on maailman ruoantuotannon kalorimäärät kivunneet huippulukemiin – ja sittemmin pysähtyneet vuonna 2000 – samalla kuin ruoan sisältämät muut ravintoaineet ovat vähentyneet keskimäärin 15-50%*. Samalla hyvä viljelymaa maailmanlaajuisesti on joko hautautunut kasvavien kaupunkien alle tai köyhtynyt merkittävästi, joka on yksi maailman sivilisaatioiden vakavimpia ympäristöongelmia. Hyvä ruoka tulee siis hyvästä maaperästä, ja vain hyvässä, mineraalirikkaassa terveessä maaperässä tai sen antimilla kasvanut ruoka sisältää tarpeellisia mineraaleja.

Terveessä maaperässä maaperän eliöt tekevät  myös suurimman osan töistä, joihin puutarhurit ja viljelijät käyttävät runsaasti sekä vaivaa, aikaa että rahaa. Mikrobit, pieneliöt, madot sekä muut otukset, joista maan ravintoverkko muodostuu kohentavat kellon ympäri ahkeroiden maaperän rakennetta ja toimittavat kasveille valtaosan niiden tarvitsemista ravinteista heti käyttökelpoisessa muodossa aivan ilmaiseksi. Biologisesti hyvinvoivassa maassa esim. veden imeytyminen ja pidätyskyky sekä kasvien kuivuudenkestävyys on parempi, lannoituksen tarve pienempi ja kasvu nopeampaa ja rehevämpää.

Tässä siis lisätietoja aitoon maanparannukseen aidosti luonnollisin keinoin!