Tässäpä pitkästä aikaa kuvaus permakulttuurisuunnittelun esimerkkikohteesta, ja vieläpä nipinnapin skandinavian oloissa, eli Tanskassa. Permakultur Myrrhis on Frilandin ekokylässä asuvan pariskunnan, Karolinen ja Tychon kolmen vuoden ikäinen permakulttuuriprojekti, jossa pääsimme käymään tutustumiskierroksella viime kesän alussa. Nyt viimein raportti kierroksesta ja sen antimista myös suomeksi puhtaaksi kirjoitettuna 🙂
Aika hieno esimerkki(blogi) ekorakentamisesta, suosittelen!
Huussiä on tehty pikku pätkissä kesäloman loputtua, virkistymismielessä. Nyt ollaan jo pitkällä, sillä vanerista ja 2×4 kannattimista tehty katto on nostettu päälle.
Seuraavaksi tuli tekoon sisätilat, ovi ja portaat.
Ovi tuli tehtyä vähän turhankin järeästä tavarasta (28 x 150 mm), mutta eipähän vääntyile helposti. Lauta ei ollut ihan priimasti kuivunut suoraksi, joten tapitukset saivat jäädä yrittämättä. Terässarana sekä aidanseipäästä halkaistut ja ruuveilla kiinnitety tukipuut saavat ajaa asian.
Portaiksi vieritin kulmakivistä yli jääneet kivet.
Sisätiloissa on yksi askelma ennen pönttöosaa. Pöntön rakentaminen ennen seiniä olisi ollut helpompi. Jätin nyt tarkoituksella reunoihin välit. Pönttö on toki ympäriinsä vuorattu. Istuimena Biolanin lämpöistuin.
Ikkunat ovat vielä lasittamatta. Niihin on suunnitelmana murata lasipulloista ikkuna, ainakin toiseen. Sisätiloissa on vielä vähän väri-ilottelua suunnitteilla, mutta katsotaan.
Kuvan yläosassa näkyy kattorakenteen kiinnitys Opa-kiskolla seinärakenteeseen.
Lähde Ihmislantakäsikirja http://humanurehandbook.com/downloads/Humanure_Finnish_All.pdf
Äkkinäiseltä saattaa arjen askareissa unohtua, että itse kullakin keskivertosuomalaisella tulee vedettyä vuodessa vessanpytyn läpi n. 20 000 litraa vedenpuhdistamossa juomakelpoiseksi puhdistettua vettä. Niihin sekoitettujen ihmisaineenvaihdunnan tuotosten, joita jätteiksikin haukutaan, johdosta joudutaan vesi sitten toisessa puhdistamossa uudelleen käsittelemään vessatuotosten sisältämien ravinteiden erottamiseksi. Siis 20 ooo litraa jolla huuhdellaan n. 50kg kiinteää eli ulostetta, plus n. 500 l nestemäistä eli virtsaa per henki vuodessa. Väärään paikkaan suurina määrinä laskettuna arvokkaasta, ruoantuotannolle välttämättömästä resurssista (typpi, fosfori) onkin kulttuurissamme tehty terveydelle vaarallista saastetta, samalla kun rikki menneen ravinteiden kierron vuoksi pelloille joudutaan louhimaan fosforia ehtyvistä kaivoksista, ja valmistamaan typpilannoitetta ulkomailta tuodusta maakaasusta.
Pohjoismainen permakulttuuritoiminta alkaa pikkuhiljaa lähtä liikkeelle ainakin länsinaapurissa, tässä muutamia uutisia Ruotsin touhuista, sekä tietoja ensi kevään permakulttuurikursseista, off grid-asumisesta vanhassa sirkusvaunussa jne..
Kirjoittanut Richard Perkins
päivitys lainattu ja käännetty kirjoittajan luvalla permacultureglobal.com-sivustolta. Alkuperäisen englanninkielisen artikkelin voit lukea täältä.
Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua Ruotsissa oloni aikana, viivytellessäni täällä tämän kesän erinomaisen PDC-kurssin jälkeen rakentaen tukikohtaa itselleni ensi vuonna tulevia tapahtumia ja mahdollisuuksia varten. Permakulttuuri on tässä kauniissa maassa valmis ottamaan tuulta alleen! Heinäkuussa 45 ihmistä viettivät harmonisessa yhteistyössä, eläen yksinkertaisesti yhdessä kauniilla maatilalla Grävstassa kahden viikon mittaisen mahtavan PDC-kurssin. Olemme jo sopineet seuraavasta kurssista ensi toukokuussa, jolle on vielä pari paikkaa jäljellä jos sinua kiinnostaa arvostettu PDC-kurssi höystettynä mahdollisuudella jatkaa edistyneille käytännön kursseille, jotka pyörivät läpi kevät- ja kesäajan niille, jotka kaipaavat pitempiaikaista ja osallistavaa oppimisseikkailua tuetuissa yhteisöllisissä puitteissa.
Holistic Management-laidunnusyritys keväälle
Heinäkuun PDC-kurssin aikana kutsuimme HM-laiduntaja Oloph Fritzenin puhumaan työstään lihakarjan ja kanojen laiduntajana läheisellä 60 hehtaarin tilallaan. Ensi vuonna hän laajentaa 90 hehtaariin 60M euron Drömsgarden-hankkeen tiimoilta. Paikallisen eläköityvän maanviljelijän kanssa puhellessa järjestin liiketapaamisen Olophin avulla, ja sain alustavan luvan aloittaa 40 hehtaarin HM-laidunnusliiketoimen hänen maillaan vuokratta, mahdollisuudella laajentaa toimintaa jatkossa yhteisellä sopimuksella. Maatila on kaunis ja valmiiksi jaettu laidunlohkoihin, jotka liitän laidunnussuunnitelmaani.
Kiireisen kansainvälisen opetus- ja konsultointiaikataulun vuoksi olen taipuvainen ostamaan lypsylehmien sonnivasikoita huhtikuussa n. 180-200 kilon painoisina ja kasvattamaan ne valmiiksi teuraalle loka-joulukuun välille. Olophin kanssa suunnitelmanamme on kasvattaa yhdessä useita satoja maatiaisrotuisia muninta- sekä syöntikanoja seuraamaan lehmiä niiden laidunkierrossa. Aloitamme lokakuussa jolloin kanat ovat valmiita laitumelle ensi maalis-huhtikuussa.
Permakulttuuriaiheista työkokemusta kartutellen vietin viime talvena pari espanjalaisittain vilpoisaa kuukautta wwooffaamassa (vapaaehtoistöissä) Sierra Nevadan vuorilla sijaitsevalla Semilla Besadan pienellä permakulttuuri/holistic management-tilalla, joka oli mitä mielenkiintoisin kokemus etenkin sen johdosta, että paikka oli omavarainen sekä sähkön, lämmön että juomaveden suhteen.
Päivittäisen valaistuksen, sun muita pieniä mukavuuksia tarjosivat yhdessä ja toisiaan täydentäen tuulivoima sekä aurinkopaneelit.
Sähkövirta on ollut niin itsestäänselvä asia ainakin omassa elämässäni että sen lähdettä tai käyttöä ei juuri ole tullut mietittyä paitsi silloin kun sähköt ovat poikki yli tunnin ajan eikä tavallisessa talossa tai asunnossa voi käyttää sen paremmin leivänpaahdinta kuin vessaakaan. Joinakin ukkosmyrskyn jälkeisinä hiljaisina hetkinä kun jääkaapin hurina lakkaa, valot sammuvat ja vesihanakin lirisee viimeisiä tipojaan, olen miettinyt lähes järkyttyneenä kuinka sähköriippuvaisia olemme pienimmissäkin perusasioissa, ja tyytyväisenä todennut että ainakin kesämökillä olisi pulman pitkittyessä mahdollista saada juomavettä, pysytellä lämpimänä ja asioida kompostikäymälässä.
Rakettiuunit ovat tehokkaita pieniä tulisijoja, jotka käyttävät hyvin vähän polttoainetta ja polttavat sen tehokkaasti, ja niitä voi valmistaa helposti kierrätetyistä sekä paikallisista materiaaleista. Viime viikonloppuna kokoonnuimme pienellä porukalla rakentelemaan niitä Tuomaksen luona, jossa ensimmäistä talvea vuohela lämpiää sähköpuhaltimien sijaan rakettiuunilla.
Rakettiuuni on osa kuttulan permakulttuurisuunnitelmaa, johon voi tutustua yksityiskohtaisesti täällä. Tärkeää suunnittelussa on ollut punoa eri elementtien välille yhteyksiä sekä luoda kiertokulkuja että ns. energian ja biomassan kaskaadeja, mikä tarkoittaa saman resurssin hyödyntämistä moneen kertaan ennen kun se poistuu systeemistä. Esimerkiksi vuohien syömistä kerpuista jää ohuita kuivia oksia jotka ovat oivaa rakettiuunin polttoainetta, ilman isojen halkojen pilkkomiseen vaadittua vaivannäköä. Lisäksi kuttulaan on sijoitettu eristetty kompostori, joka jaksaa kompostoida vuohille syömäkelvottomat biojätteet plussan puolella olevassa tilassa vuoden ympäri. Kompostorin ylijäämälämpö puolestaan lämmittää myös vuohia. Nopeakasvuisen puubiomassan lehdestäminen ja käyttö säästää vuosikymmeniä kasvaakseen vaativien isompien puiden kaatamisen tarvetta.
Mikä sitten tekee rakettiuunista niin tehokkaan? Monissa tulisijoissa palaminen on epätäydellistä, jolloin kaikki puun energia ei muutu lämmöksi. Suuri osa puun lämpöpotentiaalista poistuu hyödyntämättömänä savupiipusta savuna, pienhiukkasina ja palamatta jääneinä kaasuina, jotka muodostavat jopa 70% puun lämpöarvosta. Tämän vuoksi polttopuuta kuluu enemmän ja haitaillisia pienhiukkasia sekä muita yhdisteitä karkaa ulkoilmaan. Oikein toimivassa rakettiuunissa palaminen on niin täydellistä, että piipusta ei näy savua. Rakettiuunissa vedon synnyttävä savupiippu (3) on itse asiassa paloyksikön sisällä, jolloin palokaasujen lämpö saadaan otettua talteen ja ne ovat poistuessaan viilenneet.
Pohjoinen permakulttuuri 