Inspiraationa tähän artikkeliin on käytetty Milkwoodin blogin artikkelia Permaculture Design Process 1: Writing a goal statement sekä The Essence of Holistic Management-opasta, ja vaikka näköjään kirjoitin jo yhden aika samanlaisen artikkelin aikaisemmin, innostuin näköjään paasaamaan aiheesta uudelleen.
Siispä: olet päättänyt alkaa laatimaan kotiisi, maatilallesi, pihapiiriisi tai yhteisöösi permakultturisuunnitelmaa. Miten suunnitteluprosessi siis tarkalleen ottaen alkaa? Suunnittelussa pääsee selkeiten itselle mieluisimpaan, toimivimpaan ja omien arvojen mukaisimpaan lopputulokseen kun suunnitelmaa laatii alusta asti perustaen sen selkeään kuvaan siitä mitä suunnittelulla haluaa saavuttaa.
Sitä varten on tärkeää ensimmäisenä määritellä paperille sanallistaen omat tavoitteensa ja ihanteellisen elämänlaatunsa – sen perusteella voi myöhemmin tehdä valintoja ja päätöksiä punnitsemalla vievätkö ne sinua kohti tavoitettasi vai eivät ja onko toiminta sekä ekologisesti, sosiaalisesti että taloudellisesti harmonista. Tämä tulee mittaamattoman arvokkaaksi ohjenuoraksi jokaisessa suunnittelun ja toteutuksen seuraavassa vaiheessa.
Kokonaisvaltainen tavoite”statement” koostuu kolmesta osasta: siihen on kirjattu millaista elämää haluat elää, mitä sellaisen elämän aikaansaamiseen tarvitsee tuottaa ja millaiset resurssit (omat ja ympäröivät) tarvitaan jotta elämänlaatua voidaan ylläpitää hamaan tulevaan. Mikäli kyse on laajemmasta kokonaisuudesta kuten jonkinlaisesta organisaatiosta tai esim. yhteisöstä, tukee tavoitteiden laatimista kirjata ylös sen ”olemassaolon tarkoitus”, jotta tavoitteita laatiessa kyetään pitämään huolta myös siitä, ettei itse syy jonka vuoksi on toimimaan organisoiduttu pääse unohtumaan. Täysimittaiseen Holistic Management-prosessiin voi tutustua lähemmin alan kouluttajien tilaisuuksissa, ja neuvontaa saa myös Suomessa Tuomas Mattilalta.
Milkwoodissa tavoitteiden muotoilua on neuvottu näin:
Ensimmäinen askel:
Kuvittele, että suunnittelemasi paikka (käytämme tässä esimerkissä kotipuutarhaa) on toteutettu ja se on nyt viiden vuoden ikäinen. Kuvaile sitä lyhyesti pallukoilla haluamallasi tavalla.