Avainsana-arkisto: Permakulttuuri

Metsäpuutarhasuunnittelua Kemiössä

Elokuussa Suomessa piipahti metsäpuutarhasuunnittelua opettamassa englantilainen Rakesh Rootsman Rak, jonka johdolla mm. kokoonnuimme Kemiössä laatimaan suunnitelmaa vanhan omenatarhan muuttamiseksi osittain metsäpuutarhaksi.  Kolmen päivän aikana laadittiin myös yleisiä suuntaviivoja pohjoiselle metsäpuutarhasuunnittelulle ja listattiin muutamia lajeja joita hyödyntää kiltojen kokoamisessa. Kemiön lisäksi Rakesh kurssitti myös Turussa Koroisilla, jossa kurssin antia onkin laitettu täytäntöön muutamissa metsäpuutarhatalkoissa.

Rakesh kertoo metsäpuutarhojen perusteista omenatarhassa.

Rakesh kertoo metsäpuutarhojen perusteista omenatarhassa.

Lue loppuun

Mainokset

Retiisin viisaus – miksi syömme niinkuin syömme

Onko kenelläkään muulla ollut rahavaikeuksia puhtaan lähiruoan ostamisen suhteen? Riittävätkö tuottajan viljelytyöstä saadut tulot enää mihinkään? Entä mihin kuntoon jää viljelymaa? Tätä pulmaa pohdittiin allaolevassa artikkelissa.

Mikäli mietit miksi runsasravinteisuus on artikkelissa niin korkeassa arvossa, voit lukea artikkelin maaperän köyhtymisestä täältä.

Käännösposti Milkwoodin artikkelista
The Wisdom of The Radish (why we eat the way we do)

Lähde milkwood.net

Halusin vain tuoda esiin erään asian Milkwood Farmin kehityksen tässä vaiheessa, ruokaan liittyen. Tiedäthän, ne kauniit jakamamme otokset hunajakakuista tai hapanjuureen leivotuista skonsseista, kotitekoisesta pekonista ja tuoreista sateenkaariretiiseistä. Ne näyttävät hienoilta, eikö vain? Ja ne ovat. Ne todella ovat.

Oman porukan ja oppilaiden ruokkiminen upealla ruoalla, joka on kasvatettu ja valmistettu rakkaudella on täällä yksi suurimmista prioriteeteistämme – eettisistä syistä, terveyssyistä ja siksi, että tahdomme oikeasti tehdä tätä puhtaan ruoan juttua, emmekä vain puhua siitä. Mutta on myös käymässä ilmi, että asialla on kääntöpuolensa..

Lue loppuun

Syötävää maisemasuunnittelua kaupunkitilassa

Australian parlamettitalon potrettigalleriassa törmäsin turistina muotokuvaan, jonka viereen kiinnitettyyn kylttiin oli kirjoitettu kuvaus palkitusta ja menestyneestä, ekologiseen suunnitteluun erikoistuneesta maisema-arkkitehdistä, joka oli tullut kuuluisaksi syötävää maisemasuunnittelua käsittelevästä artikkelistaan. Kotiin päästyäni päätin kaivaa artikkelin esille, ja nyt olen siitä suomentanut pätkittäin noin puolet luettavaksenne:

Käännetty Joshua Zeunertin artikkelista ”Eating the Landscape; Aesthetic Foodscape Design And Its Role In Australian Landscape Architecture”.

”Tämä artikkeli kannattaa huomion siirtämistä Esteettiseen Syötävään Maisemasuunnitteluun (tästä eteenpäin ESM), käytäntöön, joka yhdistää syötävien kasvien tuottavat sadot ja maisema-arkkitehtuurin tilasuunnittelukäytännöt. Hyödyntämällä syötäviä kasvilajeja ja luomalla esteettisiä maisemia käyttäjiensä iloksi julkisessa ja kaupunkitilassa, ESM:llä voi olla tärkeä rooli siirtää kulttuurimme tietoisuutta ruoantuotannon käytännöistä resilientimmän ja paikallisen ruokajärjestelmän suuntaan, mikä on oleellista energialaskeutumisen tulevaisuudessa (Holmgren 2009 s. 14, Kunstler 2005, Heinberg 2004, Heinberg 2007, Hopkins 2008, Heinberg & Lerch 2010). ESM pyrkii täydentämään olemassaolevia kaupunkimaatalouden liikkeitä jotka yrittävät perustaa ruoantuotantoa kaupungeissa. Laajentamalla fokusta julkisen tilan suunnittelukontekstiin, joka on laajalti jäänyt tutkimatta, ESM tähtää mahdollistamaan syötävien maisemien julkisen näkyvyyden sopivissa kaupunkiympäristöjen kohteissa.

Lue loppuun

Permakulttuuria kehitysyhteistyössä: Paanasen perhe Ugandassa

Suomalaisin sukujuurin varustettu Paanasen perhe Australiassa valmistautuu parhaillaan toiseen Ugandan matkaansa, jolla heidän aikeenaan on opettaa permakulttuurimenetelmiä Victoria-järvellä sijaitsevalla Nsazin saarella olevassa riutuneessa kalastajakylässä.  Ensimmäisen matkansa alueelle he tekivät kotikoulua käyvien lastensa Gabbien ja Liamin kanssa v. 2011, jolloin he työskentelivät mm. hiipuvan kalansaaliin, Ugandan keskiarvoon nähden viisinkertaisten HIV-lukujen, puutteellisen sanitaation ja vähäisten viljelytaitojen vaivaaman Kasenyin kylän asukkaiden kanssa.

”Opetustyö Ugandassa on äärimmäisen palkitsevaa, sillä osallistujat ovat olosuhteidensa vuoksi erittäin motivoituneita, ja työn tulokset ja hyödyt ovat käsinkosketeltavia parannuksia kyläläisten arjessa: Viimeisimmän kuivuudenkin jälkeen kurssille osallistuneilla perheillä on puhdasta juomavettä ja hyvinvoivat puutarhat”, Paula Paananen kertoi hiljattain heidän luonaan vierailleelle pohjoisen permakulttuurin eteläisen pallonpuoliskon kirjeenvaihtajalle.

Paanaset päätyivät Ugandaan HIV/AIDS-työtä tekevä UVRI:n (Ugandan Virus Research Initiative) kutsumana, ja pitkän uran permakulttuurityötä tehneen Rosemary Morrow’n tukemana. UVRIN johdossa toimiva PDC-kurssin itsekin käynyt Leslie Nielsen kirjoitti projektista seuraavasti:

Lue loppuun

Permakulttuuriperiaatteita: ”Hanki tuotoksia”

Otsikko on kenties hieman  kömpelö käännös Holmgrenin permakulttuuriperiaatteiden kolmannesta kohdasta ”obtain a yield”. En ole kovinkaan perehtynyt Holmgrenin periaatteisiin, ja usein ajatellut tätä periaatetta aina melkein turhana tai itsestäänselvänä osana listaa. Tänään kuitenkin aloin ajatella, kuinka tärkeää todella on, että permakulttuurisuunnittelun puitteissa luodut kokonaisuudet ovat muutakin kuin satunnaista yksittäisillä killoilla tai kumppanuuskasveilla kikkailua. On tärkeää muistaa kartoittaa omat tarpeemme ja sovittaa muiden suunnitteluperiaatteiden hieno anti aidosti käsin kosketeltavaksi ruoaksi (itselle tai kotieläimille), energiaksi, ja muiksi tarpeellisiksi materiaaleiksi.

”Varmista, että saat oikeasti hyödyllisiä palkkioita osana tekemääsi työtä”
– Permacultureprinciples.com -> 3. Obtain a yield

Ja tuotoksista puheen ollen, oletko kuullut entisen koripallotähti Will Allenin ”Growing Power”-projektista lumisten talvien Milwaukeessa USA:ssa? Superintensiivinen superintegroitu tilan puolesta pienen supermarketin sisään mahtuva esikaupunkitontti majoittaa ”20 000 kasvia ja vihannesta, tuhansia kaloja, sekä koko joukon kanoja, vuohia, ankkoja ja mehiläisiä”. Puhumattakaan sosiaalisista kontakteista, kaupunkitilassa harvinaisesta yhteisöllisyydestä, käytännön kaupunkiviljelytaitojen oppimismahdollisuuksista ja inspiraatiosta!

Lue loppuun

Kotipuutarha – kerroksia vaiko eikö kerroksia?

Robert Kourikin mukaan kerroksellisuuden imitointi ei-trooppisessa ilmastossa on mahdottoman työlästä ja jopa sopimatonta idealismia. Kuitenkin alkuperäisillä Kazakstanin vuoristoseuduilla kasvaa yhä villejä omenametsiä, jotka todistavat toista..

Robert Kourik: Peasant gardens vs convenience

Yksi aikamme suurista puutarhatrendeistä on istuttaa monikerroksisia puutarhoja, jossa on maanpeittokerroksena syötäviä kasveja, pensaita sekä hedelmäpuita, muutamia yrttejä ja/tai seassa joitain koristekasveja. Tämä konsepti kiehtoi minua 1970-luvun puolivälissä. Opin läksyni hyvin – kantapään kautta.

Kasvillisuuskerrosten sekoittaminen hedelmäpuiden sekaan ja alle on melkoinen riesa. Siinä joutuu koko ajan etsimään paikkaa jonne laskea jalkansa litistämättä muita matalampia kasveja. Sen täytyy lisätä sadonkorjuuseen ja leikkaukseen käytettyä aikaa kolme – tai jopa kymmenkertaiseksi. Toinen ongelma on löytää kaikki pudonneet hedelmät jotta ne eivät jäisi muhimaan tuholaisia tai tauteja tuleville vuosille.

Satoa tuottavien kasvien sekalaiset kerrokset perustuvat talonpoikaiskulttuuriin etenkin trooppisilla alueilla. Jos luet kirjoja huolella huomaat, että monet ”mallit” perustuvat itse asiassa ei-lauhkean vyöhykkeen istutuksiin. Trooppinen maaperäekosysteemi on täysin erilainen kuin omamme. Tropiikissa suurin osa ravinteista varastoituu maanpinnan yläpuolelle (kasvillisuuteen). Lauhkealla vyöhykkeellä asia on toisinpäin. Muualla kuin tropiikissa, kuten valtaosassa Amerikkaa, varastoituu valtaosa ravinteista maaperään. Trooppisen mallin ottaminen ja siirtäminen lauhkealle vyöhykkeelle enteilee epäonnistumista.

Lue loppuun

Löytöretki permakulttuuriin

SAMI MÄKELÄINEN

Kirjoittaja on v. 2009 Australiaan muuttanut Melbournen-Suomalainen perheenisä joka työskentelee siellä teknologia-alalla. Tässä Samin kokemuksia permakulttuuriin tutustumisesta.

Suurimmalle osalle suomalaisista permakulttuuri lienee täysin tuntematon konsepti. Näin oli minunkin kohdallani vielä pari vuotta sitten, ja vaadittiinkin mantereen vaihdos että ylipäätään törmäsin koko aiheeseen.

Kaikki alkoi siitä että olin jo yli 10 vuotta sitten tutustunut kohtalaisella tarkkuudella ilmastonmuutokseen sekä Peak Oil (öljyhuippu) -konseptiin ja tullut vakuuttuneeksi paitsi niistä, myös siitä että monet muutkin ”normaalit” yhteiskunnan rakenteet olivat täysin kestämättömällä pohjalla. Ensimmäiset vuodet aiheen parissa kuitenkin menivät enemmän tilannetta kauhistellen ja ehkä tietynlaisessa normaalielämän ohella halvaantuneessa olotilassa voimattomuuden tunteessaa – miten jotakin niin perusteellisesti maailmaa meidän elinaikanamme mullistavaa voisi hallita tai miten siihen voisi varautua ilman että yhteiskunta ajautuu väistämättä kaaokseen? Ja mitä yksi ihminen voi tehdä?

Maailmassa ei kuitenkaan ollut pulaa hyvistäkään suurista suunnitelmista miten ”kaikki” ratkaistaisiin; esim Lester Brownin Earth Policy Instituten julkaisut ovat arvokasta luettavaa. Pulaa kuitenkin oli – ja on – poliittisesta tahdosta toteuttaa mitään näistä tarvittavista muutoksista. Pulaa oli myös realistisista, henkilökohtaisista ja ennen kaikkea positiivisista tavoista vaikuttaa asioihin – Suomessa ekologista diskurssia, sikäli kun sitä etenkään valtamedioissa oli lainkaan, dominoi Linkolan tyyppinen ääriaines johon muu yhteiskunta suhtautuu kuin kylähulluun. Ns mainstreamin ekoajattelu rajoittui energiansäästölamppuihin ja muovipussien ja vesipullojen osittaiseen halveksuntaan. Oli selvää että muutakin tarvitaan.

Lue loppuun