Avainsana-arkisto: permakulttuurisuunnittelu

Permakultur Myrrhis – esimerkkipihapiiri Tanskasta

Myrrhis20140530_161442MTTässäpä pitkästä aikaa kuvaus permakulttuurisuunnittelun esimerkkikohteesta, ja vieläpä nipinnapin skandinavian oloissa, eli Tanskassa. Permakultur Myrrhis on Frilandin ekokylässä asuvan pariskunnan, Karolinen ja Tychon kolmen vuoden ikäinen permakulttuuriprojekti, jossa pääsimme käymään tutustumiskierroksella viime kesän alussa. Nyt viimein raportti kierroksesta ja sen antimista myös suomeksi puhtaaksi kirjoitettuna 🙂

Lue loppuun

Advertisement

Permakulttuuriperiaatteita: ”Hanki tuotoksia”

Otsikko on kenties hieman  kömpelö käännös Holmgrenin permakulttuuriperiaatteiden kolmannesta kohdasta ”obtain a yield”. En ole kovinkaan perehtynyt Holmgrenin periaatteisiin, ja usein ajatellut tätä periaatetta aina melkein turhana tai itsestäänselvänä osana listaa. Tänään kuitenkin aloin ajatella, kuinka tärkeää todella on, että permakulttuurisuunnittelun puitteissa luodut kokonaisuudet ovat muutakin kuin satunnaista yksittäisillä killoilla tai kumppanuuskasveilla kikkailua. On tärkeää muistaa kartoittaa omat tarpeemme ja sovittaa muiden suunnitteluperiaatteiden hieno anti aidosti käsin kosketeltavaksi ruoaksi (itselle tai kotieläimille), energiaksi, ja muiksi tarpeellisiksi materiaaleiksi.

”Varmista, että saat oikeasti hyödyllisiä palkkioita osana tekemääsi työtä”
– Permacultureprinciples.com -> 3. Obtain a yield

Ja tuotoksista puheen ollen, oletko kuullut entisen koripallotähti Will Allenin ”Growing Power”-projektista lumisten talvien Milwaukeessa USA:ssa? Superintensiivinen superintegroitu tilan puolesta pienen supermarketin sisään mahtuva esikaupunkitontti majoittaa ”20 000 kasvia ja vihannesta, tuhansia kaloja, sekä koko joukon kanoja, vuohia, ankkoja ja mehiläisiä”. Puhumattakaan sosiaalisista kontakteista, kaupunkitilassa harvinaisesta yhteisöllisyydestä, käytännön kaupunkiviljelytaitojen oppimismahdollisuuksista ja inspiraatiosta!

Lue loppuun