Laiduntaminen. Yksi niistä maankäytön muodoista joilla voi sekä tuhota ja köyhdyttää että yhtälailla elävöittää, ennallistaa ja rikastuttaa sekä laiduntamisen harjoittajia että alueita joilla tätä toimintaa harjoitetaan. Liikalaiduntaminen tunnistetaan ongelmalliseksi, ja samalla eläinten sulkeminen laitumilta pois kokonaan – hyvää tarkoittaen – voi itse asiassa kuivissa ilmastoissa edistää laidunten köyhtymistä entisestään. Sen jälkeen kun pikkuhiljaa tutustuin ja muutamassa työpajassa syvennyin Holistic Managment (”kokonaisvaltainen tilanpito”) – suunnittelumenetelmään ja sen perustajan Allan Savoryn työhön, on laiduntaminen ollut yksi mieluisimmista ennallistavan ja eheyttävän maankäytön työkaluista joita tiedän, ja ilman eroosio-ongelmaakin laidunten hoidossa on saavutettavissa mojovia hyötyjä kun toiminta on suunnitelmallista ekologisista lähtökohdista.
Hyvin suunnitellulla ja nimenomaan suurilla eläintiheyksillä harjoitetulla laiduntamisella voi pysäyttää aavikoitumisen globaalin ongelman ja polkaista käyntiin jo syntyneiden vaurioiden elpymisen samalla kun toiminta on myös elinkeinona entistä kannattavampaa – ja vaikka varsinainen aavikoituminen ei meidän ilmastomme ongelma olekaan, hyötyvät näiden periaatteiden soveltamisesta myös pohjoiset laitumet ja laiduntajat.
Ongelmana ei useinkaan ole, että eläimiä olisi liikaa, vaan että niiden laidunnettavalla alueella viettämänsä aika on laitumen toipumisen tarpeeseen nähden liian pitkä. Esimerkkejä hallitun laiduntamisen vaikutuksista maaperän elpymiseen ja tuottavaksi heräämiseen kuivuudesta kärsivillä alueilla on jo nykyisin lukemattomia, alla näkyy yksi nopeasti managing wholes – sivustolta poimittu ennen – jälkeen esimerkki Australiasta: (ensimmäinen kuva marraskuulta 1992, toinen marraskuulta 1998). Tässä pieni alustus siihen kuinka homma toimii.
Pohjoinen permakulttuuri 