Tänään mietin mielessäni mitä permakulttuuri oikein oikeasti on. Sen ymmärtämisestä on erityisesti hyötyä kun aiheesta puhuu muille, jotka eivät ehkä ole kuulleet aiheesta aikaisemmin lainkaan. Tiedän kyllä mikä on sen tarkoitus, ja miksi se on tärkeää, mutten saanut ajatuksesta kunnollista otetta. Pohdin asiaa lounaalla ja sain seuralaiseltani pulmaani hyvin oivaltavan näkemyksen: ei mikään ihme, tällaisessa ympäristössä eläessä.
Matkoillani käsitys on muodostunut luonnollisesti. David Holmgrenin perheen luona, parhaassa näkemässäni permakulttuurikodissa kaikki ruoka viljoja ja herkkuja kuten satunnaisia manteleita lukuunottamatta valmistetaan vasta kerätyistä, lypsetyistä tai aiemmin säilötyistä oman maan antimista. Käyttövesi lankesi sateena taivaalta, ja lämpesi aurinkokeräimillä. Se puhdistui ruokopuhdistamossa ja jatkoi sieltä matkaansa lampeen. Kompostivessan ansiosta mustia jätevesiä ei edes syntynyt. Kanan – ja vuohenlannasta tehty komposti ravitsi kasvimaita ja typpeä sitovista tagasaste-puista eläimet saivat proteiinirikkaita kerppuja, joiden harvennus vapautti maahan typpeä ja antoi ympäröiville hedelmäpuille lisää auringonvaloa. Rahan merkitys päivittäistaloudessa oli mitätön, eniten sitä kuluu suunnittelutoimiston pyörittämiseen. Kaikella muulla sen sijaan oli erittäin paljon merkitystä. Oli lähes häkellyttävää kokea täysin välitön yhteys joka Melliodorassa asukkaiden ja n. hehtaarin kokoisen pihapiirin välillä kaikin puolin vallitsi, tietoisen suunnittelun ja 25 vuoden yhteiselon tuloksena.
David Holmgrenin takapihalla
Pohjoinen permakulttuuri 