Laiduntaminen. Yksi niistä maankäytön muodoista joilla voi sekä tuhota ja köyhdyttää että yhtälailla elävöittää, ennallistaa ja rikastuttaa sekä laiduntamisen harjoittajia että alueita joilla tätä toimintaa harjoitetaan. Liikalaiduntaminen tunnistetaan ongelmalliseksi, ja samalla eläinten sulkeminen laitumilta pois kokonaan – hyvää tarkoittaen – voi itse asiassa kuivissa ilmastoissa edistää laidunten köyhtymistä entisestään. Sen jälkeen kun pikkuhiljaa tutustuin ja muutamassa työpajassa syvennyin Holistic Managment (”kokonaisvaltainen tilanpito”) – suunnittelumenetelmään ja sen perustajan Allan Savoryn työhön, on laiduntaminen ollut yksi mieluisimmista ennallistavan ja eheyttävän maankäytön työkaluista joita tiedän, ja ilman eroosio-ongelmaakin laidunten hoidossa on saavutettavissa mojovia hyötyjä kun toiminta on suunnitelmallista ekologisista lähtökohdista.
Hyvin suunnitellulla ja nimenomaan suurilla eläintiheyksillä harjoitetulla laiduntamisella voi pysäyttää aavikoitumisen globaalin ongelman ja polkaista käyntiin jo syntyneiden vaurioiden elpymisen samalla kun toiminta on myös elinkeinona entistä kannattavampaa – ja vaikka varsinainen aavikoituminen ei meidän ilmastomme ongelma olekaan, hyötyvät näiden periaatteiden soveltamisesta myös pohjoiset laitumet ja laiduntajat.
Ongelmana ei useinkaan ole, että eläimiä olisi liikaa, vaan että niiden laidunnettavalla alueella viettämänsä aika on laitumen toipumisen tarpeeseen nähden liian pitkä. Esimerkkejä hallitun laiduntamisen vaikutuksista maaperän elpymiseen ja tuottavaksi heräämiseen kuivuudesta kärsivillä alueilla on jo nykyisin lukemattomia, alla näkyy yksi nopeasti managing wholes – sivustolta poimittu ennen – jälkeen esimerkki Australiasta: (ensimmäinen kuva marraskuulta 1992, toinen marraskuulta 1998). Tässä pieni alustus siihen kuinka homma toimii.
Laiduntamista, liikalaiduntamista ja laiduntamisen käyttämistä ympäristön elinvoimaisuutta kohentavana menetelmänä voidaankin tutkia tutustumalla siihen, miten esimerkiksi preeriat ja savannit ovat aikojen saatossa yhdessä kasvillisuuden, eläinten ja maaperäbiologian ja veden kiertokulun kokonaisuutena kehittyneet toimimaan yhtenäisenä toisiaan ylläpitävänä ekosysteeminä niin, että niiden hyvinvointi on jopa riippuvaista nimenomaan suurista eläinmääristä. Eläinlaumat ovat olleet jatkuvassa liikkeessä, petoeläimiltä suojautuakseen tiiviinä ryhminä. Ne ovat saapuneet tietylle alueelle, syöneet ruohoa, ulostaneet ja virtsanneet lannoittaen alan tehokkaasti. Niiden sorkat ovat rikkoneet maan pintaa ja polkeneet sinne uusia siemeniä. Sitten eläimet ovat jatkaneet matkaansa, laidunnettu alue on saanut levähtää ja kasvaa jälleen rauhassa. Myös loiseläinten kiertokulku katkeaa kun eläimet eivät ole samalla alalla kenties päivää pitempään.
Samaa käytäntöä voidaan hyödyntää myös maataloudessa, ja tarkasti suunniteltu laiduntaminen yleistyykin maailmalla jatkuvasti. Laidunnusta suunniteltaessa tärkeää on tietenkin se, että eläimillä on tarpeisiinsa riittävästi monipuolista laidunnettavaa, ja laidunten kannalta oleellista on eläinten kullakin alalla viettämä aika ja sitä seuraava laitumen lepuutusaika. Siten ylläolevan kuvan esittämä eläintiheys ei suinkaan ole ladunta kuluttava ja köyhdyttävä toimenpide, vaan oikein ajoitettuna laidunta kunnostavaa toimintaa (vrt laitumen kasvillisuutta kuvan etualalla näkyvään alueeseen).
Se, kuinka tämä palvelee maaperän hyvinvointia, ylläpitää toimivaa vesitaloutta ja käytön myötä parantaa alan tuottavuutta selittyy sillä kuinka monivuotiset ruohot kasvavat. Niiden juuristot vastaavat kooltaan kasvin maanpäällisen osan kokoa, joten kun pitkäksi kasvanut heinikko laidunnetaan nopeasti matalaksi, kasvi typistää automaattisesti muutaman tunnin sisällä juuristoaan pudottaen osan juuristaan pois. Juuret ovat eloperäistä ainesta, mikä puolestaan ruokkii maaperän eliöstöä. Mikäli juurten typistäminen on pitkän aikaa tiheästi toistuvaa, jota tapahtuu mikäli samalla alalla laiduntaa jatkuvasti eläimiä ja ruoho pysyy lyhyenä, seuraa siitä juuriston biomassan vähenemistä, ravinteiden kierron hidastumista ja kasvien omien energiavarantojen ehtymistä. Näin koko laitumen elinvoimaisuus heikkenee. Kuvassa esimerkki siitä kuinka maanpäällinen ja -alainen osa ovat toistensa peilikuvia (c) Christine Jones.
Juurten kasvuun vaadittava energia tulee kasvin yhteyttämällä saamasta energiasta, joten pieni kasvi voi ylläpitää vain pientä juuristoa. Syvällä ja tuuhealla juuristolla on puolestaan monenlaisia hyödyllisiä vaikutuksia: maaperä on saa paremmin ilmaa, ravinteiden kierto tehostuu, se hillitsee eroosiota, parantaa maaperän vedenpidätyskykyä ja tarjoaa myös enemmän elintilaa esim. typensitojabakteereille. Yhteyttäessään kasvit myös valmistavat sokereita, joita ne pumppaavat juuristoonsa bakteerien ja muiden eliöiden käyttöön, mikä myös osaltaan vilkastuttaa maaperän elämää.
Mikäli eläimet laiduntavat samalla alueella pitkään, maukkain kasvillisuus on jatkuvan paineen alla (jatkuvasti naposteltuna pysyy matalana), mikä tarjoaa vähemmän suosituille lajeille kilpailukykyedun ravinteiden ja veden saantiin. Lyhyt juuristo on herkempi kuivuudelle ja sen kyky noutaa maaperästä ravinteita on heikompi, mikä puolestaan lisää painetta käyttää keinotekoisia lannoitteita. Toistuva pitkäkestoinen tallominen vaikka vain muutaman eläimen toimesta myös tiivistää maaperää.
Kun kasvillisuus laidunnetaan nopeasti lyhyeksi, typistää kasvi juuriaan kuvan esittämän mallin mukaisesti. Juurten biomassa ruokkii nyt maaperän eliöstöä, vesi pääsee virtaamaan juurten maaperään muodostamia pieniä kanavia pitkin tehokkaammin parantaen maaperän vedenläpäisykykyä kuten myös veden pidätyskykyä.
Näkymä nopean laiduntamisen jälkeen. Loput korret on tallottu maata vasten jolloin uusi kasvusto saa runsaasti valoa heti ensisenteillä. Samalla ala on lannoitettu tehokkaasti ja taittuneet korret toimivat katteena samaan tapaan kuin puutarhassa, se hajoaa pikkuhiljaa ja suojaa sillä aikaa maaperää eroosiolta.
Tarkempi laidunsuunnittelu on oma aiheensa sinällään, ja lisätietoa asiasta voi hankkia tutustumalla kokonaisvaltaisen tilasuunnittelun (holistic management) laidunnussuunnitteluoppaisiin.
Tämän postauksen lähteenä on käytetty managing wholes-sivuston artikkelia ”Grazing management for healthy soils” sekä Darren Dohertyn ja Kirk Gadzian RegenAG- ja Holistic Management-kurssien oppeja.
Pohjoinen permakulttuuri 