Retiisin viisaus – miksi syömme niinkuin syömme

Onko kenelläkään muulla ollut rahavaikeuksia puhtaan lähiruoan ostamisen suhteen? Riittävätkö tuottajan viljelytyöstä saadut tulot enää mihinkään? Entä mihin kuntoon jää viljelymaa? Tätä pulmaa pohdittiin allaolevassa artikkelissa.

Mikäli mietit miksi runsasravinteisuus on artikkelissa niin korkeassa arvossa, voit lukea artikkelin maaperän köyhtymisestä täältä.

Käännösposti Milkwoodin artikkelista
The Wisdom of The Radish (why we eat the way we do)

Lähde milkwood.net

Halusin vain tuoda esiin erään asian Milkwood Farmin kehityksen tässä vaiheessa, ruokaan liittyen. Tiedäthän, ne kauniit jakamamme otokset hunajakakuista tai hapanjuureen leivotuista skonsseista, kotitekoisesta pekonista ja tuoreista sateenkaariretiiseistä. Ne näyttävät hienoilta, eikö vain? Ja ne ovat. Ne todella ovat.

Oman porukan ja oppilaiden ruokkiminen upealla ruoalla, joka on kasvatettu ja valmistettu rakkaudella on täällä yksi suurimmista prioriteeteistämme – eettisistä syistä, terveyssyistä ja siksi, että tahdomme oikeasti tehdä tätä puhtaan ruoan juttua, emmekä vain puhua siitä. Mutta on myös käymässä ilmi, että asialla on kääntöpuolensa..

Lähde milkwood.net

Toivoen, etten tämän johdosta menetä puolta lukijakuntaa, sanon sen nyt ihan ääneen: puhtaan ruoan tuottaminen Milkwoodissa on hiton kallista. Enkä usko että tämä koskee vain meitä. Puhtaan ruoan tuottaminen on kallista. Piste. Ainakin verrattuna supermarkettien hintoihin.

On mahtavaa tietää, että tomaattimme ovat runsasravinteisia, tuoreita, superpaikallisia ja kasvatettu tavalla, jonka johdosta niiden kehitys siemenestä satokiloiksi ei ollut riippuvainen fossiilisista polttoaineista tai kemikaaleista. Olen ylpeä ja kiitollinen kaikille jotka ahersivat niiden pöytään päätymisen eteen, kuin myös alullaan olevalle maatila/koulutussysteemille, jonka ansiosta kauppapuutarhayrityksemme (ja sen johdosta läjäpäin tomaatteja) ovat mahdollisia.

Jos kuitenkin jäljitämme edessämme olevan tomaattia sisältävän aterian ”todelliset kustannukset” työtuntien, eloperäisten maanparannusaineiden ja suorien palkkakustannusten suhteen per kilo, nämä ovat varmaankin kalleimpia tomaatteja joita tulemme koskaan syömään.

Siis verrattuna siihen, että tuhahtaisimme ”antaa olla” ja kirmaisimme supermarkettiin tai torimarkkinoille hakemaan pari laatikkoa tavanomaisesti (tai edes luomuna) tuottettua tavaraa.

Onko se sen arvoista? Totta hitossa. Näiden tomaattien tuottaminen luonnonmukaisesti omalla tilalla on osa yleistä taitojen kasvatusohjelmaamme, se tarjoaa tekemällä oppimista työharjoittelijoille, wwooffareille ja oppilaille, tarjoaa Michaelille hyvän elinkeinon sekä parantaa maatilayhteisömme yleistä ruokaturvaa.

Yksivuotisten vihannesten tuottaminen yhteisömittakaavassa myös sitoo meidät kaikki vuodenaikojen kanssa sellaiseen suhteeseen, jota meillä ei muuten olisi – tällä viikolla on herneenpalkojen aukomiskausi, ja kaikki ottavat osaa tähän sesonkiaskareeseen. Käsittelemme parhaillaan myös härkäpapusadon viimeistä pyrähdystä.

Sitten tulevat terveyshyödyt. Syömme kaikki täällä erittäin hyvin, tuoretta ruokaa kasvimaaltamme joka ainoa päivä – olipa lounaalla sitten paikalla 10, 35 tai 70 henkeä. Joka päivä jokainen Milkwood Farmilla syö runsasravinteisia, luonnonmukaisesti tuotettuja vihanneksia puutarhastamme, kaikkine tuoreen luomuruoan tuomine etuineen.

Kun asian esittää näin, tomaattien hintakustannus näyttää melko kohtuulliselta, ja sen arvoiselta.

Se mistä olen kuitenkin huolestunut on tämä: katsoitpa asiaa mistä näkökulmasta tahansa, yksittäinen monipuolisen valikoiman puhdasta ruokaa yhteisömittakaavassa tuottava maatila on julmetun kallis verrattuna supermarkettien hintoihin. Mitä tämä tarkoittaa kytkeytymisellemme tehokkaasti paikalliseen ruokatarjontaan?

Suoraan sanottuna, jos menisimme Mudgeen torimarkkinoille tänä viikonloppuna, meidän olisi veloitettava neljä dollaria (3.20e) kilolta jäljellä olevista nicola-perunoistamme, sillä se edustaa niiden tuotantokustannuksia kestävässä, matalan energiankulutuksen systeemissä.

Neljä dollaria kilolta fantastisista, runsasravinteisista, kemikaalittomista perunoista voi olla hieno juttu, ja kohtuullista ”todellisten kustannusten” (sekä ekologisen jalanjälken ja negatiivisten ympäristövaikutusten puuttumisen) perspektiivistä, mutta tänä päivänä Australiassa hinta tekee niistä rikkaiden perunoita.

Se ei ole perunoidemme vika. Eikä meidän myöskään. Kyseessä ovat paljolti tuotannon mittakaava, mekanisoidut ja teolliset prosessit sekä tietenkin fossiiliset polttoaineet, joiden johdosta tavanomaiset perunat ovat ”halpoja”. Halpoja loppukäyttäjän lompakolle, mutta eivät halpoja maaperälle, loppukäyttäjän terveydelle, eivätkä planeetalle.

Kyllä tiedän että tiedät jo tämän kaiken. Minäkin tiedän. Teollinen ruoka on halpaa kassalla ja kallista kaikilla muilla kuviteltavissa olevilla tavoilla, me kaikki tiedämme sen.

Mutta käytämme silti yhä kaupan hinta-pointtia merkkipylväänä sen suhteen, mistä koostuvat ruoan arvo ja se onko siihen varaa.

Ja koska me kaikki automaattisesti käytämme kaupan myyntihintapointtia, on erittäin todennäköistä, että kunnes ruoan arvon koostumisessa tapahtuu suuri muutos (paikallisuus, pieni jalanjälki, kasvatettu ihmisten ja kompostin voimalla eikä teollisen mittakaavan fossiilisilla polttoaineilla toimivilla koneilla ja tuotantopanoksilla), perunamme pysyvät useimpien ihmisten päässä ”kivoja mutta liian kalliita”-kategoriassa, ja ne vaan jäävät heiltä ostamatta.

Mielenkiitoista, eikö olekin. Haluamme olla vuorovaikutuksessa paikallisen ruokajärjestelmämme kanssa ja tarjota paikallisille upeita vihanneksia, mutta teollistuneen ruokajärjestelmän vuoksi ja systeemisten oletusten johdosta siitä, mikä on kohtuullinen hinta, emme voi tehokkaasti osallistua.

Ainakaan ellemme leikkaa hintojamme kilpailumielessä (josta seuraa, että systeemimme ei ole kestävä) tai otamme riskin että meille jää markkinapäivän jälkeen läjäpäin ylijäämäruokaa, mikäli hintojamme pidetään liian kalliina ja jonka johdosta vihanneksemme eivät myy (mikä ei myöskään ole kestävää). Olemassa on myös ”gourmet-ruoka”-näkökulma jota voisimme mahdollisesti tutkia, mutta se taas kääntää päälaelleen mahdollisuuden ruokkia puhdasta ruokaa oman alueemme tavallisille ihmisille.

Milkwoodin systeemissä voimme kannattaa ruoan tällaisia tuotantokustannuksia sen tekijän pohjalta, että mielestämme on tärkeää tuottaa niin suuri osa tilamme ruokailutarpeista kuin vain mahdollista, joten käytännössä ostamme sen itse itseltämme. Toimimme tämän kustannuserän kattamisen suhteen miten milloinkin se on mahdollista, koska näemme sen ruoan todellisina tuotantokustannuksina, ja se on vastuu jonka kannamme.

Kuten sanoin, emme tekisi tätä millään muulla tavalla – tämä meneillään oleva matka ruoantuotantoon on ollut jyrkkä oppimiskäyrä kaikille siihen osallistuneille, ja on kasvattanut arvostustamme puhdasta ruokaa ja ruoan arvon muodostavia asioita kohtaan. Toisaalta emme voi odottaa jokaisen, joka ei ole syvästi tekemisissä prosessin kanssa siemenestä sadonkorjuuseen ymmärtävän mitä tämä yhteisömittakaavan ruoantuotantojuttu vaatii.

Tiedän kuitenkin, että tämän oppimatkan tuloksena arvostamme tuottamaamme ruokaa uskomattoman paljon – tilallamme ei ole olemassakaan ”vain retiisejä”. Kaikella on sisäsyntyinen arvonsa, kaikki on arvokasta, lahja.

Sen takia on suuri ilo jakaa tulokset kanssanne, ja tuoda esille retiisin, lehtivihannesten, hunajakakun tai hapanjuureen leivottujen skonssien kauneus – kaikki nämä tihkuvat osallisuutta ja vaikutusta meille ja nyt, sen lisäksi että ne maistuvat mahtavalta ja pitävät meidät pystyssä.

Tulevina vuosina toivomme olevamme osa paikallisten viljelijöiden osuuskuntaa, joka voi pitkälti auttaa helpottamaan nykytilannettamme. Jos viisi paikallista viljelijää kukin kasvattaisi viittä (resurssien, maalajin yms perusteella valittua) satokasvia, meillä voisi kollektiivina olla mahdollisuuksia synnyttää paikallinen luonnonmukainen ruokajärjestelmä joihin ihmisillä on varaa, ja joka on myös kestävä pienviljelijälle.

Sillävälin iloitsemme tilaltamme tulevasta mainiosta ruoasta. Mutta unelmoimme tulevaisuudesta, jossa puhtaan ruoan lahja ulottuu laajempaan ympäristöömme, ja sallii meidän elää ja viljellä seuraavanakin päivänä. Olen varma että onnistumme, mutta on totisesti hemmetinmoista kyytiä yrittää ottaa kaikesta selvää ja samalla ylläpitää kaikkia muita tekeillä olevia asioita.

Malja retiiseille, yhteistyölle ja osallistumiselle suureen taitojen uudelleenoppimiseen, osana ratkaisua olemiseen.

Advertisements

3 thoughts on “Retiisin viisaus – miksi syömme niinkuin syömme

  1. Lyyl

    Hei,

    Kiitos hyvästä blogista! Minua kiinnostaisivat kasvit mitkä kasvit ovat kumppanuuskasveja, joita pystyy ja kannattaa kasvattaa yhdessä?

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s