Permakulttuuria kehitysyhteistyössä: Paanasen perhe Ugandassa

Suomalaisin sukujuurin varustettu Paanasen perhe Australiassa valmistautuu parhaillaan toiseen Ugandan matkaansa, jolla heidän aikeenaan on opettaa permakulttuurimenetelmiä Victoria-järvellä sijaitsevalla Nsazin saarella olevassa riutuneessa kalastajakylässä.  Ensimmäisen matkansa alueelle he tekivät kotikoulua käyvien lastensa Gabbien ja Liamin kanssa v. 2011, jolloin he työskentelivät mm. hiipuvan kalansaaliin, Ugandan keskiarvoon nähden viisinkertaisten HIV-lukujen, puutteellisen sanitaation ja vähäisten viljelytaitojen vaivaaman Kasenyin kylän asukkaiden kanssa.

”Opetustyö Ugandassa on äärimmäisen palkitsevaa, sillä osallistujat ovat olosuhteidensa vuoksi erittäin motivoituneita, ja työn tulokset ja hyödyt ovat käsinkosketeltavia parannuksia kyläläisten arjessa: Viimeisimmän kuivuudenkin jälkeen kurssille osallistuneilla perheillä on puhdasta juomavettä ja hyvinvoivat puutarhat”, Paula Paananen kertoi hiljattain heidän luonaan vierailleelle pohjoisen permakulttuurin eteläisen pallonpuoliskon kirjeenvaihtajalle.

Paanaset päätyivät Ugandaan HIV/AIDS-työtä tekevä UVRI:n (Ugandan Virus Research Initiative) kutsumana, ja pitkän uran permakulttuurityötä tehneen Rosemary Morrow’n tukemana. UVRIN johdossa toimiva PDC-kurssin itsekin käynyt Leslie Nielsen kirjoitti projektista seuraavasti:

”Yrittäessämme ymmärtää miksi HIV-luvut ovat kalastajakylissä maailman korkeinta luokkaa havahduimme huomaamaan, että HIV-epidemiaan liittyy monia rakenteellisia vaikuttajia, joihin kuuluvat fyysinen sijainti, sosiaaliset, kulttuurilliset ja taloudelliset kysymykset, paikalliset suhteet sekä sukupuolten epätasa-arvo. Etenkin huomasimme, että nämä kylät ovat erittäin hajallaan sijaitsevia ja vaikeita saavuttaa. Niissä ei ole kouluja, terveyspalvelut ovat rajallisia, helppokulkuisia markkinoita on harvassa ja maaoikeuskysymykset ovat epäselviä. Veteen ja sanitaatioon liittyy vakavia ongelmia.

Vuonna 2011 IAVI tuki innovatiivisena pilottiprojektina yhtä näistä korkean riskin kalastajakylistä osallistumaan permakulttuurisuunnittelu-valmennustyöpajaan.

Oli todella merkittävää nähdä toteutettuun koulutukseen kohdistuvan kiinnostuksen ja innostuksen määrä, etenkin kun alueen väestöä voi tunnetusti olla vaikeaa saada osallistumaan.

Koulutukseen ottivat osaa yhteisön johtohahmot, uskonnolliset johtajat,  miehet, naiset sekä nuoret. Vuotta myöhemmin he hoitavat yhä puutarhojaan tekemiensä suunnitelmien pohjalta, jonka lisäksi he pyörittävät säännöllisesti kokoontuvaa itseorganisoitua permakulttuuriklubia.

Ykkösvyöhykkeen puutarhojen ja metsäpuutarhojen istutuksilla, kanojen kasvatuksella, sadeveden keruulla, kompostoinnilla, kierrättämisellä ja eroosion ehkäisyllä kylä on parantanut ravitsemustilaansa, ja koska asukkaat ovat nähneet permakulttuurin käytännöllisyyden, he täytäntöönpanevat jatkuvasti uusia strategioita, joita muut heidän ympärillään sitten kopioivat.

Jopa kylän yhtenäisyys on kohentunut tämän projektin johdosta. Se puolestaan  vaikuttaa positiivisesti siihen, kuinka yhteisö toimii yhdessä muiden painostavien sosiaalisten, taloudellisten ja terveydellisten kysymysten hoitamiseksi.”

Ensimmäisellä matkallaan Paanaset olivat Ugandassa vapaaehtoispohjalta kolmen kuukauden ajan. Sinä aikana he toteuttivat neljän viikon mittaisen permakulttuurikurssin, jolle osallistui 25 henkilöä. UVRI:n työntekijät etsivät ja valikoivat osallistujat, jotka olivat  lähiseudun asukkaita, kiinnostuneita viljelemään osan ravinnostaan itse, valmiita seurantaan projektin aikana ja jälkeen, ja joilla oli taipumusta / kiinnostusta jakaa tietoaan ja vaikuttaa muihin kyläläisiin.

Kurssin tavoitteita olivat kyläläisten omatoimisuuden kohottaminen ruoantuotannossa ja siten ruokaturvan parantaminen, ravinnon saannin parantaminen, terveyden edistäminen maaperän, vesivarojen sekä kotitalousjätteiden oikeanlaisen käsittelyn kautta sekä ympäristön tilan parantaminen luonnonvarojen sekä kotieläinten hoidon avulla. Opetus tapahtui kolmena päivänä viikossa, ja mm. aikataulusta sovittiin yhdessä osallistujien kanssa. Kurssipaikka sijaitsi kävelymatkan päässä osallistujien kodeista. Lisäksi kurssilla vietettiin neljä päivää vieraillen osallistujien kodeissa/viljelymailla. Nämä vierailut ajoittuivat aivan kurssin alkuun sekä kolmen kuukauden jakson loppuun. Sisältö painottui käytännön harjoituksiin: kompostointiin, kateviljelyyn, maaperän arviointiin, tuhohyönteisten hallintaan, kasvien lisäämiseen sekä kohteiden analysointiin ja sadeveden keruuseen liittyvien mallien rakentamiseen.

Kaikkia osallistujia opastettiin oman kotiympäristönsä analyysin tekemiseen, jonka jälkeen he piirsivät permakulttuurisuunnitelman kurssilla oppimiensa asioiden pohjalta. Lisäksi osallistujat työskentelivät isomman ryhmäsuunnitteluharjoituksen parissa. Se vahvisti ryhmän yhteistoimintaa ja loi tilaisuuden jakaa keskenään paikallista tietotaitoa ja ideoita. Molemmat työt esiteltiin koko ryhmälle kurssin lopussa.

Tuloksia

Projektin tuloksena 21 kotitaloutta osoitti parantunutta omavaraisuutta ruoantuotannossa ja siten ruokaturvassaan, 23:ssa kotitaloudessa havaittiin parannuksia maaperän, vesivarojen sekä kotitalousjätteiden käsittelyssä. Kaikki osallistujat osoittivat lisääntynyttä tietotaitoa kestävästä luonnonvarojen sekä kotieläinten hoidosta – lisämonitorointi on tarpeen sen selvittämiseksi, onko tästä ollut hyötyä heidän ympäristölleen.

Kouluttajat vierailivat osallistujien kodeissa kurssin alussa, sen kuluessa sekä valmennusjakson lopussa. Vierailuilla havaittiin vähittäin tapahtuvia muutoksia:

Ensivisiitillä valtaosalla osallistujista oli vain minimaalisia viljelyksiä eikä heillä ollut käytössään minkäänlaisia maaperän suojelu- tai vesivarojen hallintamenetelmiä. Jotkut heistä viljelivät pienimuotoisesti cassavaa, matookea ja papuja, sekä siellä täällä avokadoja tai mangoja. Maaperää kohdeltiin (huonosti) keräämällä viljelyn tähteet yhteen ja polttamalla ne. Kotieläimiä pidettiin yleensä riittämättömissä suojissa ilman juomavettä ja säännöllistä rehuvarastoa.

Toisella vierailulla havaittiin, että kotitalousjätteet lajiteltiin kompostoitaviin ja ei-kompostoitaviin. Kaikissa vierailluissa kodeissa oli toiminnassa kompostikasat. Päärakennuksen katolta kerättiin sadevettä tynnyreihin tai muihin astioihin. Ykkösvyöhykkeen tiiviisti viljellyt puutarhat kehittyivät pääasumusten ympärillä; niihin kuului säkkiviljelmiä sekä kateviljelmiä.

Kolmannella vierailulla, neljä viikkoa virallisen koulutuksen päättymisen jälkeen havaittiin runsasta katteen käyttöä viljellyillä alueilla, ykkosvyöhykkeellä laajamittaista viljelyä – mm. papuja, pinaattia, tomaattia sekä muita paikallisia ja lääkinnällisiä kasveja. Metsäpuutarha-alueiden aluskasvillisuuskerroksen viljelyä; Sadevedenkeruutekniikoita kuten lampia, swaleja, harmaan veden käsittelysysteemeitä sekä veden talteenottoa teiden ja polkujen tapaisilta kovilta pinnoilta; Integroitua hyönteisten hallintaa mm. kukkivien kasvien sekä kotitekoisten luonnollisten torjunta-aineiden kuten chilisumutteen käyttöä; Siementen talteen keräämistä ja vaihtoa ryhmän ja naapureiden kesken; Parantunutta kotieläinten hoitoa – eläinsuojia, tarjolla olevaa juomavettä sekä istutuksissa rehukasveja kanoille, sioille, lehmille ja vuohille; pystysuoran kasvutilan käyttöä mm. passionhedelmän ja kurpitsan viljelyssä; käytössä olevien kasvien monimuotoisuuden lisääntymistä, mukaanlukien runsaasti ravinteita sisältäviä kasveja jne.

Arviointi

Virallisen koulutusjakson lopuksi osallistujat täyttivät lugandankielisen arviointilomakkeen, jossa osallistujat ilmaisivat suurta tyytyväisyyttä ja jossa heitä rohkaistiin ehdottamaan muita kiinnostavia kurssiaiheita. Vastausten perusteella monilla osallistujilla on kiinnostusta opettaa permakulttuuria, kompostoinnin oppiminen on ihmisille tärkeää, osallistujilla oli turvatumpi olo heidän oppiessaan hallitsemaan vesivaroja, ja valtaosalle heistä kurssin pääantia oli heidän ja perheidensä ruokaturvan paraneminen.

Jatkosuunnitelmia

Ensi vuoden projektin tarkoituksena on kouluttaa samankaltainen ydinjoukko Nsazin saarelaisista, sekä keskittyä paikallisten kouluttajien kouluttamiseen, jonka avulla toiminnasta ja tiedosta tulee paikallistasolla kestävää ja omavaraista. Potentiaaliset kouluttajat saavat kokemusta toimimalla kurssien kääntäjinä ja apuopettajina, saaden näin työssäoppimiskokemusta pätevien kouluttajien rinnalla. Lisäksi he käyvät 28:n tunnin mittaisen kouluttajakoulutuksen, oppiakseen aikuisopetuksen fasilitointitaitoja.

Tämän lisäksi 2013-vuoden projekti kehittää verkostoja permakulttuurin harjoittajien ja kouluttajien kesken, kehittää paikallisiin oloihin sopivia opetusmateriaaleja / käsikirja, listata mallipuutarhoja ja ihmisiä, jotka ovat halukkaita jakamaan tietojaan, kirjata menestyksiä ja epäonnistumisia pitemmällä aikavälillä.

Paanaset toimivat vapaaehtoisina ja rahoittavat matkakulunsa Ugandaan itse. Sen lisäksi heidän tavanomaiset tulonlähteensä Australiassa keskeytyvät matkan ajaksi. Projekti tarvitsee myös käteisvaroja mm. opetusmateriaalien tulostamiseen, muistiinpanovälineiden hankintaan ja puhtaan veden, teen ja lounaiden tarjoamiseen osallistujille, aurinkovoimalla toimiviin valoihin, työkaluihin ja demonstraatioissa käytettäviin rakennusmateriaaleihin, kääntäjien kuluihin, jne.

Lisätietoja saa ja auttavan käden voi heille ojentaa osoitteessa www.onepassionfruit.org.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s