Rikkaruohot ovat mainioita kasveja. Ne kasvavat vaatimatta minkäänlaista hoitoa ja huolenpitoa karussakin maassa. Monilla niistä on syötäviä osia, rohdosominaisuuksia tai ne houkuttavat mehiläisiä ja muita hyödyllisiä hyönteisiä. Ennen tietyn kasvin leimaamista viholliseksi kannattaakin siis tutustua tarkemmin sen ominaisuuksiin, elintapoihin sekä mahdollisiin syihin jonka vuoksi se kasvaa juuri siellä missä se kasvaa. Kysy itseltäsi voisitko jotenkin hyödyntää kasvin olemassaoloa ruokalautasellasi tai vaikkapa maaperän, kompostin, kotieläinten tai pihasi hyönteisten tarpeisiin.
Permakulttuurin näkökulmasta monet ns. rikkakasvit ovat paljon muutakin kuin epäsiisteyksiä järjestelmällisesti hoidetussa puutarhassa. Itse asiassa useille niistä on myös monia käyttötarkoituksia, jonka johdosta niistä tulee puutarhaekosysteemin arvostettuja asukkaita.
Viime viikkoina olen tutustunut villivihannesten maailmaan, josta löytyykin monia oivallisia rikkaruohoiksi moitittuja kasveja esimerkiksi salaattiaineksiksi. Kasvimaalta voi nuoria pillikkeitä, jauhosavikoita, peltohatikoita ja vesiheiniä kitkiessä kerätä ne suoraan salaattikulhoon, höystää vaikkapa raastetulla kurkulla tai muilla ”tavanomaisilla” salaattitarpeilla, ja tarjota hyvänä lisänä aterialla kuin aterialla. Myös nuoret ohdakkeen versot ovat kuorittuina mainiota purtavaa, ja niiden kerääminen voi toimittaa puutarhassa myös muita hyödyllisiä toimintoja.
Hyvä esimerkki rikkaruohojen valjastamisesta hyötykäyttöön on tarina pelto-ohdakkeesta ystäväni perunapellossa. Kokeeksi toinen puoli pellosta kitkettiin huolellisesti, ja pelto-ohdake poistettiin. Toista puolta ei kitketty, mutta ohdakkeen versoja kerättiin säännöllisesti, sillä niitä voi nuorena syödä parsan tapaan. Kesän edetessä kitketty puoli kärsi kuivuudesta, eikä peruna voinut kovin hyvin. Kitkemättömällä puolella näitä ongelmia ei ollut. Ohdakkeet kasvattavat syvän paalujuuren, jonka avulla kasvi ylettyy syvemmällä maaperässä olevaan kosteuteen. Kun verso katkaistaan, kasvin vedentarve vähenee ja se luovuttaa ylimääräisen veden ympäröivään maaperään, josta peruna mielellään sen hörppää. Näin ollen yhteistyössä luonnon kanssa toimien ohdakkeesta oli enemmän hyötyä kuin haittaa ja pellosta sai useampia tuottoja, sekä paremman perunasadon.
Ohdakkeen varresta saa kuorimalla herkullista "parsaa". Lähde: FeralKevin.com
Rikkaruohot ovat pioneerikasveja
Luonto kammoaa paljasta maata. Se pyrkii peittämään tällaiset avoimet ”haavat” pikimmiten ja usein nopeimmat ns. pioneerilajit ovat tästä syystä puutarhureiden silmissä loputon riesa, jotka kitkemisestä, haraamisesta ja jopa myrkyttämisestä huolimatta aina vaan täyttävät siistksi aiotut rivivälit. Niiden siemenet piileskelevät maan alla ja maata muokattaessa nousevat pintaan ja itävät, uudestaan ja uudestaan. Eivätkä ne kaikki idä kerralla, vaan osa jää tietenkin säästöön seuraavan hämmennyksen varalle. Näin ollen yksi tapa ehkäistä rikkaruohojen rehotusta on kateviljely (no-dig gardening), jossa maata ei muokata vaan sitä hoidetaan esim. lisäämällä erilaisia eloperäisiä aineksia kuten palanutta lantaa, olkea, ruohosilppua, kompostia, puiden lehtiä ym. aina suoraan maan pinnalle.
Paksuun katteeseen on istutettu taimia avaamalla pieniä aukkoja ja täyttämällä ne ensin kompostilla. Huomaa reunoilla kiinansipuli"aita", joka estää rikkaruohoja hiipimästä penkkiin.
Paljas maa on siis avoin ekologinen lokero, ja luonnolla on tapana täyttää kaikki lokerot halusipa puutarhuri sitä tai ei. On myös mahdollista pyrkiä ehtimään paikalle ennen kun rikkapioneerit saapuvat, ja kylvää möyhennetylle maalle välittömästi joku hyödyllinen ja tervetullut vaikkapa yksivuotinen katekasvi kuten apila. Myös hedelmäpuita istuttaessa kuopan pinnan avoimeen multaan kannattaa heti kylvää seos avuliaita kukkia, typensitojia ym. ei-ruohoja.
Jos tarkoituksella istutetut kasvit eivät meinaa viihtyä jollain tietyllä paikalla, tai pärjätä runsaiden ”rikkaruohojen” seassa, voi kyseessä olla myös maaperän kunto. Rikkaruohot ovat usein kasveja, jotka ovat erittäin elinvoimaisia karuissa oloissa, joissa mikään muu kasvi ei meinaa menestyä. Paksun paalujuuren omaavat kasvit kuten voikukat ja ohdakkeet esimerkiksi voivat olla indikaattori tiivistyneestä maasta, jolla kuohkeampaa maata kaipaavien kasvien on vaikea ulottaa juurensa syvälle maaperään. Jotkin kasvit kuten rohtoraunioyrtti keräävät syvältä maan alta tiettyjä mineraaleja, jotka kertyvät niiden lehtiin. Näitä lehtiä katteeksi leikkaamalla mineraalit päätyvät maan pinnalle ja ovat jatkossa muiden kasvien käytettävissä. Listauksia sellaisista kasveista löytyy mm. kirjoista Gaia’s Garden (Hemenway) sekä Edible Forest Gardens (Jacke ja Toensmeier).
Pohjoinen permakulttuuri 