Miltä näyttää syötävä metsäpuutarha?

Central Rocky Mountain Permaculture Instituten metsäpuutarhaa Coloradossa

Metsäpuutarha (engl. forest garden) on hyödyllisistä kasveista ja puista koostuva ekosysteemisesti toimiva monivuotinen polykulttuuri: monokulttuurin vastakohta, monipuolinen sekaistutus, jossa suurin osa kasveista kasvaa tai jatkaa kasvuaan joka vuosi ilman erillistä uudelleenkylvöä.  Yksinkertaisesti voisi sanoa, että se on syötävä ekosysteemi, jonka hyötyjä ovat mm. suurempi tuottavuus ja hoidon vähäisyys.

Metsäpuutarhat tarkoittavat siis luonnollisen metsän ekosysteemisen mallin mukaan suunniteltuja syötävää tai muutoin käytännöllistä satoa tuottavia monilajisia ja -kerroksisia puutarhoja. Metsäpuutarhoiksi niitä kutsutaan siksi, että niiden ulkoasu ja toiminnot perustuvat ekologian malleihin kuten luonnollisessa metsässä.

Metsäpuutarha voi tuottaa paljon muutakin kuin valikoiman ruokatarpeita: kuituja, polttopuuta, kerppuja, lannoitetta ja rohdoskasveja sekä tietenkin virkistystä ja hupia. Termin ja lauhkean ilmaston metsäpuutarhasuunnittelun perusteita kehitti ensimmäisten joukossa brittiläinen  Robert Hart, ja nykyisin alalla onkin kokeneita tekijöitä ja kirjailijoita jo runsaasti.

Metsäpuutarhojen historiaa

Metsäpuutarha jäljittelee metsäekosysteemeitä, luonnossa esiintyviä monivuotisia ja monikerroksisia sekakasvustoja. Vaikka menetelmä on länsimaissa Suomesta puhumattakaan upouuden kuuloinen, on  Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan trooppisilla alueilla pitkät perinteet monikerroksellisen maatalouden harjoittamisessa, jossa on yhdistetty puiden, pensaiden, kotieläinten sekä ruohovartisten kasvien kasvatus. Kylä- ja pihamittakaavan trooppisia metsäpuutarhoja, jotka kattavat 15-50% kylien viljellystä pinta-alasta on esim. Jaavalla ollut ainakin 900-luvulta asti* ja toisaalla on viitattu sen olevan yksi vanhimmista tunnetuista maankäyttömuodoista ajalta 7000 vuotta eKr.**  Tämä “uusi” tutkimustieto on myös muuttanut käsitystä monien trooppisten alueiden primitiivisiksi luultujen viljelytaitojen tasosta, kun tutkijat ovat sittemmin oivaltaneet kyliä ympäröivien omia aikoja kasvaneiksi luultujen metsien olevan lukuisien sukupolvien ajan tietoisesti hoidettuja erittäin hienostuneita puutarhoja. (Kts esim. 300 vuotta vanha metsäpuutarha Vietnamilaisella esikaupunkialueella Establishing A Food Forest DVD:n ekstroista.) Myös Robert Hart oli viettänyt aikaa trooppisen metsämaatalouden parissa, ennen kuin alkoi soveltaa samoja periaatteita lauhkeaan ilmastoon tekemällä erilaisia kokeiluja takapihallaan Shropshiressa Englannissa.

Puutarha metsässä vai metsä puutarhassa

Metsässä voi “puutarhuroida” monella tavalla, esim. ennallistamalla vanhoja metsiä, harjoittamalla ekometsätaloutta, peltometsäviljelyä tai luomalla puhtaasti esteettisin perustein suuunniteltuja metsäpuutarhoja (woodland gardens). Sinänsä monet näistä ovat oman artikkelin arvoisia kiinnostavia monivuotisen viljelyn malleja, mutta tällä kertaa kyse on nimenomaisesti “ruokametsäpuutarhoista” (edible forest gardens / food forests). Metsäpuutarha ei siis tarkoita niinkään puutarhaa metsässä, vaan paremminkin metsämäisyyttä puutarhassa.

Metsämäisen puutarhan luominen vaatii jonkin verran ymmärrystä terveen ja luonnollisen metsäekosysteemin toiminnan ja rakenteen dynamiikasta, malleista ja periaatteista. Niiden kanssa pääsee tutustumaan ihan vain havainnoimalla eli seurailemalla aistein ympäristön tapahtumia ilman että edes yrittää ottaa selville mitään erityistä. Keväällä saattaa huomata esimerkiksi, että varhain heräävät pajut ovat ensimmäisten joukossa tarjoamassa hyönteisille mettä jo paljon ennen kesän kukkasia tai vaan että pihan pihlaja on vain puoliksi yhtä korkea kuin viereinen mänty, ja jopa niiden varjossakin näyttää viihtyvän sinne omia aikojaan kylväytynyt punaherukka.

Näitä tietoja käytetään apuna suunniteltaessa puutarhaekosysteemin rakennetta ja toimintoja niin, että se palvelee meidän tarpeitamme kuin myös sen omia tarpeitaan. Nykyisin on kyllä myös olemassa paljon hyvää kirjallisuutta, jonka avulla alkuun pääsy helpottuu runsaasti. Metsä on siis metafora – malli, jonka pohjalta puutarha suunnitellaan.

Ekosysteemisyys

Ekosysteemisyys suunnittelussa tarkoittaa sitä, että metsäpuutarhan ylläpito ja hoito ovat pääosin sen omien kiertokulkujen ansiota, mikä vähentää hoidon vaatimaa työmäärää tai eliminoi sen lähes kokonaan. ”Everything gardens” sanoi Bill Mollison tarkoittaen, että puut, kasvit ja eläimet kaikki tekevät normaalin olemassaolonsa puitteissa ”työtä” josta toiset lajit hyötyvät. Maaperän mikrobit kohentavat maan laatua, maa ravitsee kasveja, kasvit tarjoavat ravintoa ja elinympäristöjä hyödyllisille hyönteisille, linnuille ja eläimille sekä tuottavat lisää katteita maaperäeliöille hajoitettavaksi. Linnut, hyönteiset ja eläimet puolestaan avustavat pölytyksessä ja siementen levityksessä sekä tuottavat jätöksiä jotka ruokkivat maaperän mikrobeja jne. Puutarhuri ei ole tarhansa herra tai emäntä, muttei myöskään työjuhta.  Taitavasti hoidetussa kypsään ikään kehittyneessä metsäpuutarhassa  tilanne voi olla, että työtä syntyy lähinnä sadon keräämisestä ja prosessoinnista. Kasvien valinta ja sijoittelu tapahtuu niiden vaatimien maaperä- ja mikroilmasto-olosuhteiden sekä niiden toteuttamien ekologisten roolien ja lopullisen koon mukaan.

Luonnon kanssa yhteistyössä, ei sitä vastaan

Luin juuri eräästä puutarhakirjasta kuinka hedelmätarhan maaperää on jossain perinteisesti pidetty mulloksella, jotta rikkaruohot eivät kilpailisi niiden kanssa arvokkaista ravinteista. Tämä on hyvä esimerkki puutarhanhoidosta luontoa vastaan kamppailemalla, vaikka totta onkin että ruoho ja heinät ovat juuristoltaan sellaisia, että ne todellakin kilpailevat kovasti puiden ja etenkin nuorten taimien kanssa jopa tukahduttaen ne kokonaan.

Olen kuitenkin myös käynyt toisilla puutarhoilla, joissa hedelmäpuiden alustat pursuilevat apiloita, voikukkia, rohtoraunioyrttiä, siankärsämöä, kehäkukkaa, lipstikkaa ja muita yrttikasveja. Niistä monien juuret toimittavat puille hyödyllisiä tehtäviä, kuten sitovat typpeä, nostavat paksuine syvine juurineen mineraaleja maan pintakerrokseen, tai muuten vain kasvavat paikalla puita häiritsemättä, houkuttaen maanpäällisillä osillaan paikalle hyönteisiä ja muuta elämää sekä itsellemmekin tee- ja salaattiaineksia, vuodesta toiseen ilman sen kummempaa vaivaa. Rehotuksen ”siistiminen” leikkaamalla tai laiduntamalla on sekin vain palvelus tarhalle, tarjoten nyt maaperälle katetta tai lantaa. Löysin arkistoista pari kuvaa ”tavanomaisista” puutarhoista jotka ovat tätä periaatetta soveltaneet:

Hedelmäpuita kukkameressä kasvimaan reunalla

Vasta parturoitu hyödyllisen aluskasvillisuuden hedelmätarha

Kerroksellisuus

Metsämäisyyden kenties näkyvin piirre on tilan hyödyntäminen kerroksittaisilla istutuksilla (engl. stacking).  Korkeimmalle kurkottaa suurten puiden latvustokerros (1). Alle sijoittuvat keski- ja pienikokoiset puut (2) sekä pensaat (3) . Maanpinnan tuntumassa ovat erilaiset varvut ja ruohovartiset kasvit (4) ja pohjimmaisena matalimmat maanpeittokasvit (5). Maan alle ulottuu juuristokerros (6), eikä syytä ole unohtaa myöskään mahdollisuutta pystysuuntaan kurkottavaan köynnösten kerrokseen (7). Näin puutarha hyödyntää käytettävissä olevan tilaan kaikkiin suuntiin ja sinne syntyy enemmän elinympäristöjä myös hyönteisille ja muille otuksille. Metsämäisen rakennetta voi luoda myös kasvien sijoittelulla ryppäisiin ja sekalaisempiin muodostelmiin tasavälisten rivi-istutusten sijaan.

Metsäpuutarhan kerrokset yksinkertaistettuna

Sukkessio

Sukkessio on häiriintyneen kasvupaikan kehityskulun jatkumo, jossa esim. metsäpalon tai vanhan kaatuneen puun synnyttämä aukko tai työstämättä jätetty pelto kehittyy vaihe vaiheelta kohti ns. kliimaksitilaa. Voit varmaan kuvitella kuinka puutarhat ja pellot alkavat pian metsittyä, jos säännöllinen kääntäminen ja kitkeminen lakkaavat. Yksi- ja monivuotiset rikkakasvit valtaavat ensiksi kaiken paljaan maan, joka muuttuu muutamassa vuodessa pusikoksi. Sitten paikalle alkaa kasvaa pioneeripuita  ja metsä pääsee alulleen. Puutarhoissa ja pelloilla tehdään koko ajan kovasti töitä suksession pidättelemiseksi – ruohonleikkuuta, kitkemistä, kyntämistä, kääntämistä ja ruiskutuksia. Metsäpuutarhassa ruoantuotannon ulottuvuuksia laajennetaan liittoutumalla tämän prosessin kanssa.

Pioneerilajeiksi kutsutaan sukkession alkuvaiheen puita, jotka ovat nopeakasvuisia, usein tai toisinaan piikikkäitä ensiasuttajia paljaalla paikalla. Niiden rooli on etenkin tyhjältä pohjalta aloitettavan metsäpuutarhan perustusvaiheessa tärkeä, sillä ne valmistelevat kasvupaikkaa ja tarjoavat alussa suojaa hitaampikasvuisille ja vaativammille kliimaksilajeille, kuten vasta vuosien päästä satoa tuottaville hedelmäpuille. Nopeakasvuinen piikikäs suojatiheikkö on myös oivallinen kehto pienille hidaskasvuisemmille taimille esim. metsitysprojekteissa alueilla jossa alkuun pääsy on vaikeaa vapaana kaikkialla laiduntavan karjan vuoksi.

Pioneerikasvit myös kohentavat kasvupaikan laatua sitomalla maaperään esim. typpeä ja kierrättämällä ravinteita ja orgaanista ainesta maan pinnalle.  Meidän ilmastossamme typpeä sitovia pioneerilajeja ovat mm. tyrni (Hippophaë rhamnoides) ja siperianherne (Caragana arborescens). Molemmat vesovat reippaasti, joten niitä voi käyttää myös “chop’n’drop”- katteena. Oksien leikkaus vapauttaa juurista maaperään runsaasti typpeä.

Eräs esimerkki "Chop'n'drop"-tekniikasta. Oksien leikkaaminen vapauttaa juuristosta typpeä maaperään, joka kiihdyttää pieneliöiden toimintaa ja ruokkii pikkupuuta. Oksat lehtineen jätetään maahan katteeksi.

Toimintojen kerrostamista (stacking) voi harjoittaa paitsi tilassa myös ajassa. Se tarkoittaa, että esim. vasta perustetun pienistä taimista alkuun lähdössä olevan metsäpuutarhan runsaassa avoimessa tilassa voi harjoittaa puiden varttumista odotellessa muuta runsaammasta valosta nauttivien yrttien, vihannesten tai marjojen yksi- tai monivuotista viljelyä. Havainnointi ja vuorovaikutus moninaisten prosessien ja keskinäisten suhteiden kanssa ovatkin puutarhurin tärkeimpiä tehtäviä.

Kumppanuuskasvien killat

Metsäpuutarhassa kuten muuallakin sekaviljelyssä kilta tarkoittaa tietoisesti koottua toisilleen hyödyllisten lajien joukkoa. Killat koostuvat varsinaisista syötävistä tai muuten käyttökelpoisista lajeista ja niitä tukevista typensitojista, hyönteisiä houkuttavista tai karkoittavista kasveista sekä syvälle maahan juurensa ulottavista mineraaleja nostavista ja tiivistynyttä maaperää kuohkeuttavista lajeista. Jotkut kasvit hyödyttävät suoraan toisiaan, ja toiset ovat keskenään selkeästi epäsopivia. Kiltojen kasvit suojaavat ja tukevat toistensa kasvua, houkuttavat tai karkoittavat tiettyjä hyöteisiä, nostavat juuristonsa avulla maaperästä tarpeellisia mineraaleja ja mm. sitovat sinne typpeä ja fosforia. Kaikki ekolokerot (niche) kannattaa täyttää tervetulleilla hyödyllisillä kasveilla.

Sekaviljelyssä jota metsäpuutarhakin edustaa kumppanuuskasvit ja killat toimivat sillä periaatteella, että jokaisella kasvilla on omanlaisensa, tietyn kokoinen ja syvyinen juuristo, lepo- ja kasvusyklit (lehtien puhkeaminen ja kukkiminen tapahtuu eri kasveilla eri aikoina), latvuston koko sekä veden, valon ja ravinteiden tarve. Kun kasveista sommitellaan yhdistelmiä, jossa nämä tekijät ovat harmoniassa toistensa kanssa, voivat ne kaikki kukoistaa samalla alueella yhdessä ilman sen kummempaa kilpailua käyttäen paljon tehokkaammin hyväksi paikalliset resurssit.

Rikkakasviongelmat tarkoittavat yleensä, että tyhjää ekolokeroa ei ole huomattu täyttää, jolloin joku muu kasvi muuttaa paikalle oma-aloitteisesti. On säännönmukaista ja normaalia, että tyhjään aukkoon muuttaa aina jokin laji. Metsäpuutarhan perustamiselle ei ole ongelma, jos alueella muutoin kasvavat luonnonlajit eivät ole kaikki syötäviä.

Lajivalikoima voi koostua kaikenlaisista hyödyllisistä puista, pensaista ja kasveista jotka kullakin alueella ilmaston ja maaperän suhteen menestyvät, ja jokainen metsäpuutarha on oman puutarhurinsa näköinen. Toiset notkuvat hedelmiä ja marjoja, toiset tarjoavat lisäksi käsityö- ja rakennusmateriaaleja. Jollakin aluskasvillisuus rönsyilee rohdoskasveja, toisilla siellä vilisee kanoja, hanhia tai ankkoja jne.

Hyvää lisälukemista metsäpuutarhoista ja ekosysteemisistä puutarhoista:

Toby Hemenway: Gaia’s Garden
Martin Crawford: Creating A Forest Garden

Metsäpuutarhaan sopivista monivuotisista syötävistä kasveista löytyy suuri tietokanta Plants For A Future-sivuilta http://www.pfaf.org

Lähteinä tässä artikkelissa käytetty Gaia’s Garden-kirjaa, David Jacken ja Eric Toensmeierin Edible Forest Garden – kirjoista tiivistettyä artikkelia vuodelta 2002 sekä Dave Sansonen artikkelia Edible Forest Gardening – A sustainable and productive way to grow healthy food, joka löytyy myös suomenkielisenä käännöksenä tämän blogin Muita kirjoituksia-sivulta.

* Reijntjes, Colin, Bertus Haver Kort, and Ann Waters-Bayer, 1992. Farming for the Future: An Introduction to Low External-Input and Sustainable Agriculture. MacMillan Press, London. Page 38.

** Major Themes in Tropical Home Gardens, The Overstory #147

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s