Elävän maan viljelyä yhteistyössä maan ravintoverkon kanssa

”It’s not the soil itself — it’s the soil life that is the most important element” – Geoff Lawton, Permaculture Soils DVD

Maaperä on puutarhurin ja viljelijän arvokkain luonnonvara. Maa on elävä kokonaisuus, ja hyvälaatuinen maa muodostuu monista tekijöistä. Siihen vaikuttavat mm. maalaji, maan pH eli happamuus/emäksisyys, rakenne ja tiiviys sekä orgaanisen aineen määrä ja laatu. Maa on kasvun kehto ja sen uumenissa elää myös kokonainen pieneliöiden universumi. Teelusikallinen hyvää maata sisältää jopa miljardin bakteeria, tuhansia alkueläimiä, pari tusinaa sukkulamatoa ja metreittäin sienirihmoja.

Aion nyt seikkailla hieman maaperäbiologian humuksentuoksuisissa syvyyksissä, sillä tutustuttuani Elaine Inghamin kehittämän Soil Food Web-työn sovelluksiin pelto- ja puutarhaviljelyssä ei multa ole ollut enää koskaan vain multaa tai komposti vain kompostia. Itse kuulin asiasta ensimmäisen kerran Paul Taylorilta, joka veti päivän mittaisen maaperäosion PDC:lläni Australiassa. Aihe on todella monimutkainen, mutta suosittelen siihen tutustumista ja lisälukemisiksi kirjaa Teaming with Microbes – Organic Gardener’s Guide to the Soil Food Web (Jeff Lowenfells ja Wayne Lewis).

Mitä tekemistä maaperäeliöiden ravintoverkon toiminnalla sitten on puutarhurin tai viljelijän elämässä? No, vihreän vallankumouksen konsteilla on maailman ruoantuotannon kalorimäärät kivunneet huippulukemiin – ja sittemmin pysähtyneet vuonna 2000 – samalla kuin ruoan sisältämät muut ravintoaineet ovat vähentyneet keskimäärin 15-50%*. Samalla hyvä viljelymaa maailmanlaajuisesti on joko hautautunut kasvavien kaupunkien alle tai köyhtynyt merkittävästi, joka on yksi maailman sivilisaatioiden vakavimpia ympäristöongelmia. Hyvä ruoka tulee siis hyvästä maaperästä, ja vain hyvässä, mineraalirikkaassa terveessä maaperässä tai sen antimilla kasvanut ruoka sisältää tarpeellisia mineraaleja.

Terveessä maaperässä maaperän eliöt tekevät  myös suurimman osan töistä, joihin puutarhurit ja viljelijät käyttävät runsaasti sekä vaivaa, aikaa että rahaa. Mikrobit, pieneliöt, madot sekä muut otukset, joista maan ravintoverkko muodostuu kohentavat kellon ympäri ahkeroiden maaperän rakennetta ja toimittavat kasveille valtaosan niiden tarvitsemista ravinteista heti käyttökelpoisessa muodossa aivan ilmaiseksi. Biologisesti hyvinvoivassa maassa esim. veden imeytyminen ja pidätyskyky sekä kasvien kuivuudenkestävyys on parempi, lannoituksen tarve pienempi ja kasvu nopeampaa ja rehevämpää.

Tässä siis lisätietoja aitoon maanparannukseen aidosti luonnollisin keinoin!

Kasvien rooli maanalaisessa yhteisössä

Myös kasvit ovat ravintoverkon toiminnassa aktiivisessa osassa, ja ne tekevät paljon muutakin kuin hörppivät passiivisina liukoisia ravinteita. Monet kasvit erittävät juuristostaan yhteyttämisessä varta vasten tähän tarkoitukseen tuotettamiaan hiilihydraatteja ja proteiineja, joita vastaan ne vaihtavat juurien ympärillä eläviltä bakteereilta ja sienirihmastoilta ravinteita ja vettä. Kemialliset suolapohjaiset lannoitteet joilla kasveja yritetään ruokkia, sekä erilaiset muokkausmenetelmät ovat maaperän elämälle  haitallisia ja köyhdyttävät pikkuhiljaa biologisen monimuotoisuuden ja sen seurauksena maan kasvuvoimankin.

Ravintoverkko koostuu levistä, bakteereista, sienirihmastoista, sekä erilaisista alkueläimistä, monenlaisista sukkulamadoista, kastemadoista ja satunnaisista suuremmista eläimistä, jotka hajoittavat maaperän orgaanista ainesta kuin myös syövät ja hajoittavat toinen toisiaan.  Maan pinnalta käsin ravintoverkkoa ruokkii orgaaninen aines, puiden lehdet, kuolleet kasvinosat, sekä eläinten jätökset ja ruumiit. Lisäksi ravinteita liuotetaan maan mineraaleista ja toisten maaperäeliöiden jäänteistä. Maanpäällinen ruokkii maanalaista ja päinvastoin.

Ravinteita oikeassa muodossa ilman lannoitusta

Pieneliöiden toimittamat hajoamisen kiertokulut parantavat kasvien ravinteiden saatavuutta. Mikrobien ja muiden eliöiden syödessä orgaanista ainesta ravinteet sitoutuvat niiden ruumiisiin, jolloin ne eivät pääse huuhtoutumaan juuria ympäröivästä maasta kasvien ulottumattomiin. Myöhemmin ne vapautuvat taas kasveille käytettävässä muodossa joko eliöiden omissa, tai jonkin toisen niitä syöneen otuksen jätöksissä. Kemiallinen liukoinen lannoitetyppi on kasvien juurten ulottuvilla vain hetken, ja sateen tullen se pysyvästi valuu niiden ulottumattomiin pohja- tai pintavesiin aiheuttaen mm. ei-toivottua rehevöitymistä.

Vaikutukset maan rakenteeseen

Maaperäeliöstö vaikuttaa myös maan rakenteeseen, joka puolestaan vaikuttaa veden ja ilman liikkumiseen (imeytymisen ja läpäisevyyden kautta) sekä juurien kasvuun. . Mikrobit ja sienet tuottavat ympärilleen bakteerilimaa ym. aineita, jotka sitovat maapartikkeleita toisiinsa ja lisäävät maan rakenteen murumaisuutta, jossa veden, ilman ja juurien liikkuminen parantuu.

Maaperän rakenteesta voi saada viitteitä mittaamalla sen tiiviyttä penetrometrillä, joka antaa arvoja  (esim. psi- pounds per square inch), jotka kertovat kuinka hyvät edellytykset juurilla on kasvaa. Optimi on alle 200 psi:tä ja yli 300 psi:n arvoilla juurten kasvulla alkaa olla vaikeuksia. Tiivistyneessä maaperässä myös mikrobien elämä käy vaikeaksi ja sinne syntyy helposti hapettomia alueita, joissa hyödylliset aerobiset bakteerit eivät selviä. Tilan ottavat haltuun anaerobiset bakteerit joiden aineenvaihduntatuotteet mm. ovat juurille haitallisia ja häiritsevät kasvua.

Kasvitaudit ja tuholaiset

Vahva ja monimuotoinen maaeliöstö hillitsee ja estää myös kasvitauteja ja tuholaisinvaasioita. Jotkin bakteerit, sienet ja sukkulamadot ovat kasveille haitallisia ei-toivottuja vieraita, mutta terveessä maaperässä niiden määrät pysyvät kurissa keskinäisen kilpailun ja hyvien tyyppien monimuotoisuuden voimin. Kun kasvien juuria peittävät hyödylliset bakteerikoloniat tai sienirihmastot, saavat ne myös fyysistä suojaa hyökkääjiä vastaan, kuten allaolevista kuvista näkyy. Yritykset hillitä taudinaiheuttajia myrkyin hävittävät maaperästä myös hyödyllisiä eliöitä, jonka seurauksena biologinen tasapaino romahtaa. Opportunististen, aggressiivisten taudinaiheuttajien on helpompi toipua hävityksestä ja vallata myös hyvien organismien elintila, josta aiheutuu lisää ongelmia. Sitten tarvitaan uusi kierros torjunta-ainetta, ja kierre on valmis.

Tuholaissukkulamato suojattoman tomaatinjuuren kimpussa. Kuva kirjasta Teaming With Microbes

Juurta ympäröivän sienirihman nappaama sukkulamato. Kuva kirjasta Teaming With Microbes

Keinoja kohentaa ravintoverkkoa omilla viljelyksillä

Kannattaakin opetella tuntemaan taudinaiheuttajabakteerien ja sienien sijaan maaperän hyödylliset tyypit, ja opetella kohentamaan niiden määrää ja elämänlaatua, siitä viljelmätkin hyötyvät! Kun halutaan toimia luonnon kanssa yhteistyössä, eikä sitä vastaan, voidaan ravintoverkon biologista atasapainoa korjata lisäämällä sinne hyödyllisiä organismeja ja huolehtimalla niiden hyvistä elinoloista ja ruoan saannista. Menetelmiä siihen ovat esimerkiksi bakteeri- tai sieniympit (microbial inoculant), ymppikompostit (inoculum compost) tai ns. hapetetut kompostiteet (Actively Aerated Compost Tea AACT tai pelkkä compost tea). Myös orgaanisen aineen saatavuutta parantavien katteiden käyttö ja tiivistymisen estäminen tai tiivistyneen maan rakenteen avaaminen maata kyntämättä (peltomittakaavassa esim. Yeoman’s plough) ovat itsekin matkoillani hyvin toimiviksi nähneitä apukeinoja,  joista voisin kirjoitella lisää myöhemmin.

Sienirihmastojen ja bakteerien määrällinen suhde (F:B-ratio)

Kasvien kasvulle merkitystä on myös maaperässä olevien bakteerien ja sienirihmastojen määrän suhteella, mikä alkoi paljastua maaperätieteilijöille 1980-luvulla. Yksivuotiset kasvit viihtyvät pääosin bakteeripitoisessa maassa, kun taas puuvartisia kasveja ja puita suosii maaperä, jossa sienirihmastojen osuus on suurempi. Tätä suhdetta kutsutaan maaperän sieni-ja bakteerimäärien suhteeksi (fungi to bacteria ratio / F:B-ratio) ja sitä voi säätää omiin tarkoituksiin sopivaksi esim. oikeanlaisella kompostilla. Kasveille ja puille oikea F:B-suhde on tärkeä kasvuun vaikuttava tekijä. Tarkat analyysit vaativat ammattimaista mikroskooppianalyysiä, mutta alkuun päästäkseen on tärkeintä tietää kummanlainen maaperä omia kasvatuksia suosii, ja alkaa houkutella sinne toivottuja organismeja. Tavanomaisen kyntäen viljellyn maan F:B – suhde on noin 1:1, kun taas vanhan metsän maaperässä se on 10:1 tai enemmän.

* Michael Pollan: Oikean Ruoan Puolesta s. 126

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s