Siperianherne
Löysin pihastamme siperianhernepensaan (Caragana arborescens) ja keräsin siitä innostuneena kasan palkoja, sillä muutamat viitteet kertovat sen papujen olevan aivan syötäviä ja mm. erittäin proteiinipitoisia. Siperianherne on myös typensitoja ja ns. pioneerikasvi, joka viihtyy kylmässä säässämme vaatimattomasti karuillakin kasvupaikoilla. Löytöni jälkeen kuluvan viikon aikana on silmiin alkanut pistää siperianhernettä kaikkialla, niin rivitalojen pihoilla kuin metsikön reunamillakin. Aihe on ajankohtainen sillä satoaika on nyt!
Pihapiiristä löytämästäni puun muotoon luonnollisesti kasvaneesta siperianhernepuusta keräsin suht nopeasti kangaskassillisen palkoja. Herneiden irroittelu käsin on hidasta ja työlästä, joten luovuin siitä aika nopeasti ja hyvän neuvon opastamana nostin kassin jääkaapin päälle lämpimään. Muutaman päivän olen nyt kuunnellut iloisia poksahduksia kun palot kuivuessaan levähtävät auki omia aikojaan. Avoimessa astiassa tämä tekniikka ei onnistuisi sillä jokainen poksahdus sinkoaa useita herneitä pitkiä matkoja arvaamattomiin suuntiin. Erottelin irronneet herneet paloista tällä kertaa käsin, mutta jatkossa on
Siperianherneateria
tarkoituksenani rakentaa siivilä tai kalteva taso, jonka avulla senkin saa tehtyä helposti ja nopeasti. Wikikko kertoi, että siperianherneitä voi syödä papujen tapaan, joten liotin, keitin ja sitten valmistin pavut kasvisten kanssa osana stir fryn tapaista ateriaa. Vaihdoin keitinveden kerran keiton puolivälissä, kun väriä irtosi niin reilusti.
Oma makuvaikutelmani siperianherneestä oli mielenkiintoisen pähkinäinen, siihen nähden että kyseessä on ns papu.
Lisähuomautuksena sanottakoon, että siperianherne on myös mainiota ravintoa kanoille.
Tarkemmin tästä mainiosta pohjoisen monivuotisesta proteiininlähteestä voi lukea suomeksi Wikikosta tai englanniksi Plants for A Future-tietokannasta.
Pohjoinen permakulttuuri 
Onpas mielenkiintoiset sivut. Olen pitkään haaveillut, että hernepensaasta saisi jalostettua syötävän ja nyt kuulen, että se sitä jo on! Pienoinen epävarmuus asiasta kuitenkin jää. Wikikossa sanotaan riippahernepensaan olevan myrkyllinen, vaikka toisten lähteiden mukaan se on vain siperianhernepensaan lajike. Plant for A Future-tietokannassa sanotaan palon sisältävän 4-6 siementä. Minun näkemissäni hernepensaissa siemeniä on palossa enemmän. Vai ovatko näkemäni pensaat kuitenkin eri lajia tai lajiketta (kulta-, sulka-, euroopan-, oranssi- tai mantsurianhernepensaita)? Kuvissa keräämäsi pavut näyttävät yllättävän suurilta. Minkä kokoisia ne olivat?
Heips!
Olen kerännyt vain ”tavallisesta” siperianhernepensaasta, jonka paloissa on ollut paikasta ja pensaasta riippuen 2-6 papua. Ehkä niitä voi olla enemmänkin? Riippahernettä ei ole tullut vastaan. Jos epäilet, että keräämäsi palot ovat jotain muuta lajiketta, pensaan ja esim. lehtien ulkonäön perusteella ne voi kyllä aika helposti erottaa toisistaan:
Mantsurian hernepensas Caragana microphylla
Sulkahernepensas Caragana arborescens ’Lorbergii’
Euroopan hernepensas Caragana frutex
Oranssihernepensas Caragana aurantiaca
Hyvistä paikoista keräämäni pavut ovat olleet kuivana n. puolen sentin pituisia, toisinaan pienempiä kasvupaikasta ja pensaasta riippuen. Liotettuna turpoavat hieman.
Tässä vielä Ossilta saatuja lisätietoja asiasta
Hei,
Kyllä siperianhernepensaan (Caragana arborescens) paloissa voi olla ja
yleensä onkin enemmän kuin 4-6 siementä. Määrät vaihtelevat joten
monta olisi parempi sanoa ”monta siementä”, ovathan palot sentään
yleensä 5 cm pitkiä.
Hernepensaiden luokittelu myrkylliseksi viittaa väitteisiin, joiden
mukaan kasvi sisältää lupiineille tyypillistä erittäin kitkerän
makuista kytisiiniä, joka luokitellaan kinolitsidiini-alkaloideihin.
Väitteen perusteeksi ei kuitenkaan ole kyetty esittämään todisteita.
Muuten siemenet ovat yhtä myrkyllisiä kuin pavut yleensä ovat
keittämättöminä, eli lektiinit pois keitettyinä (ja hapatettuina) ovat
syötäviä.
Kytisiiniä on tutkitusti Kultasateissa (Laburnum sp.), Vihmoissa
(Cytisus sp.) ja Väriherneissä (Genista sp.). Kytisiini on
farmakologisesti nikotiinin tavoin toimiva alkaloidi, joka vaikuttaa
selkäytimeen ja ääreishermostoon ensin kiihottavasti, sitten
lamaannuttavasti, sekä verenpainetta kohottavasti. Pienemmistä
annoksista voi seurata päänsärkyä, mutta erittäin suurissa määrin
nautittuna kytisiini voi olla vaarallinen ja lamaannuttaa hengityksen.
Koska kytisiini on käytännössä pahan makuinen ja oksettava, niin
tällaisen määrän huomaamatta nauttiminen ei ole kovin todennäköistä.
Mitään kytisiiniin viittaavaa en ole siperianhernepensaan papuja
syödessäni havainnut.
Kytisiiniä ilmeisesti esiintyy Pohjois-Kiinassa esiintyvän
hernepensaan (Caragana sinica) siemenissä. Ko. kasvin syötäviä kukkia
käytetään Kiinassa yleisesti terveysvihanneksena. Sen lehdet ovat
pieniä ja muistuttavat enemmän euroopanhernepensasta (C. frutex) kuin
siperianhernepensasta (C. arborescens). Kytisiiniä ja sen johdannaisia
myös ilmeisesti käytetään nikotinistien vieroituslääkkeenä, koska se
vaikuttaa samoihin reseptoreihin.
Siperianhernepensas on kohtalaisen helppo erottaa sen vartetuista
kauppalajikkeista ja muista hernepensaista.
Riippahernepensas (Caragana arborescens ”pendula”) on itsessään rento
maanmyötäinen pensas. Taimistoissa sitä myydään usein vartettuna
”riippahernepuuna”, jolloin se on pystyrunkoinen riippuvahaarainen
pieni puu, jonka habitus poikkeaa selvästi pystyhaaraisesta
siperianhernepensaasta. Riippahernepensasta esiintyy hyvin
menestyvänä, mutta harvoin viljeltynä Tornio-Kainuu-akselin
eteläpuolella, lähinnä yksittäisinä pihakoristeina yms. Paljon
harvinaisempi sisämaassa on walkerinhernepensas (sulkahernepensaan ja
riippahernepensaan risteymä), joka myöskin on riippuvahaarainen.
Sulkahernepensas (Caragana arborescens lordbergii) on myös
siperianhernepensaan pystyhaarainen muoto ja voi kasvaa 3-4 m korkeaksi.
Sirot lehdykät ovat leveydeltään vain 1-2 mm ja leveyteensä nähden
suhteellisen harvassa, eli myös habitus poikkeaa siperianhernepensaasta.
Talviasussa tunnistaminen on hankalampaa. Lajikkeena se on
käytännössä vartettu yksirunkoiseksi koristepuuksi. Etelä-Suomessa se
on yhtä yleinen kuin siperianhernepensaskin, mutta Keski-Suomesta
pohjoiseen harvoin viljelty.
Oranssihernepensas (Caragana aurantiaca) on korkeintaan metrin korkuinen
pensas. Lehdet ovat myös omanlaisiaan, koska lehtilapa on
4-lehdykkäinen ja ruoti lähes olematon. Lehdykät ovat vain 1-1.5 cm
pitkiä, kapeita, suippoja ja otakärkisiä. Habituksen erilaisuuden
vuoksi tämäkin on aika hankala sekoittaa siperianhernepensaaseen.
Kukatkin ovat oranssinkeltaisia.
Euroopanhernepensas (Caragana frutex) jää 1-1.5 metrin korkuiseksi ja on
muista poiketen sormilehdykkäinen. 5-25 mm pitkiä lehdyköitä on 4 kpl.
Muodoltaan lehdykät ovat vastapuikeita (levenevät kärkeä kohden),
kärjestä tylppiä tai lanttoja.
Siperianhernepensaan (C. arborescens) lehdyköitä on 8-12 kpl ja ne ovat
pareittain 3-7 cm pitkässä keskirangassa, jossa on otakärki. Muodoltaan
10-30 mm pitkät lehdykät ovat leveänsoikeita tai hieman vastapuikeita.
Kärki ja tyvi ovat hyvin lyhytsuippuisia, miltein pyöreitä.
Mantsurianhernepensas (Caragana microphylla) on ns. pienilehtinen
hernepensas, josta en tiedä löytyykö sitä Suomesta ollenkaan – ei
ainakaan kovin vanhoina istutuksina. Se on sopeutunut kasvamaan
liikkuvissa hiekkadyyneissä Mongolian ja Kiinan ylängöillä. Lehdet
silläkin ovat hyvin pienet verrattuna siperianhernepensaaseen.
Kääpiöhernepensas (Caragana pygmae) on myöskin uusi tulokas
taimitarhoilla, mutta se on nimensä mukaisesti pieni pyöreä alle metrin
korkuinen pensas, eikä vielä kovin yleinen.